
Pidän itseäni melkoisen valveutuneena. Seuraan uutisia kaikista mahdollisista lähteistä. Viime vuosina tietysti kasvavissa määrin internetistä. Vime aikoina minua on, kaiken talous- ja rahasotkujen ohella, erityisesti kiinnostanut kaikenlainen sotarumpujen pauhu ja ne perustelut joita julkisuudessa esitetään erilaisten konfliktien ratkaisemiseksi aseellisesti.
Iran on selvästi joutunut läntisten valtapiirien silmätikuksi - eikä päivääkään etteikö olisi jotain juttuja iranilaisten väitetystä asevarustelusta. Minusta kaikki syytökset kuitenkin ovat pitkälti perusteettomia ja luokilteltavissa sotapropagandaan. Tietääkseni Iran - entinen Persia, ei ole hyökännyt mihinkään naapurivaltioon yli 200 vuoteen. (kuva/source: Stop War)
1980-luvun sota oli USA:n silloisen liittolaisen Irakin hyökkäyssotaa Iraniin mihin USA lopulta sekaantui. Rajat jäivät samoiksi kuin ennen sotaa.
Persianlahden sodassa, missä USA ensin houkutteli Saddamia miehittämään Kuweit jonka jälkeen USA:lla oli tekosyy hyökätä Irakiin, Iranilla ei ollut osaa eikä arpaa. Irakin sota 2003-2010 ja joka edelleen jatkuu miehityksenä - ei sekään liity Iraniin.
Kun ajatellaan vime vuosien uutisointia missä Iran tai Iranin presidentti eri syistä on nostettu otsikoihin, niin läntiset mediat ovat selvästi hyvin puolueellisia elleivät jopa vääristeleviä raportoinnissaan. "Iran wants to wipe Israel of the map"-selkkaus oli tyypillinen tahallinen vääristelevä tulkinta Mahmoud Ahmadinejadin puheesta missä hän peräänkuulutti ja toivoi Israelin sotaisan nykyhallinnon kaatumista. Mistään Israelin fyysisestä tuhoamisesta ei koskaan ollut kyse. Siltä tätä valhetta aina vaan jaksettiin tuoda julki satoja kertoja - myös Suomen mediassa.
Väitteitä ja perusteettomia olettamuksia Iranin mahdollisesta ydinaseohjelmasta on lisäksi lähes jatkuvasti otsikoissa. Kukaan ei näy haluavan muistaa että Lähi-Idän ainoa ydinasevaltio on Israel joka aikanaan vieläpä vangitsi oman kansalaisensa kohtuuttoman pitkäksi ajaksi siitä että paljasti "salaisuuden". Israel on myös käyttänyt DU-ydinaseita ja muita laittomiksi luokiteltavia aseita hyökätessään Libanoniin Hizbollahia vastaan jokunen vuosi sitten. Huomaa myös että Israel on kieltänyt kansainvälisten ydinasetutkijoiden pääsyn maahan. Gazan sodan valkofosforipommijupakka jota viime aikoina on yritetty vähätellä edustaa tätä samaa kaksinaismoraalista halveksuttavaa linjaa, sorry vaan.
Sain kipinän tähän postaukseen siksi että huomasin että EU-nörtti Stubb oli jälleen nostanut itsensä ostikoihin uhoamalla ja uhkailemalla Irania "EU:n yhteisillä toimilla".
Nyt kuulemma Iran-kysymys on malliesimerkki jostain mistä kaikki ulkoministerit ovat samaa mieltä. (Fantastista kun kerrankin kaikki ovat niin samaa mieltä. Todiste siitä että EU pian on se Stubbin päiväunien supervaltio.)
Uutistoimisto Reuter: EU could impose sanctions on Iran- Finland's Stubb
"If we have succeeded in driving a common line on one particular issue, I would pinpoint Iran," Stubb said of the EU."Jos edes jossain asiassa olemme onnistuneet olemaan samalla linjalla, osoittaisin Irania, Sanoi Stubb Eu:sta"
Hetkinen? Mitä tämä nyt on? Onko Iran kenties jotenkin uhannut Suomea? Onko Iranin johto kenties tehnyt jotain mikä olisi Suomen hyvinvoinnin kannalta vaarallista? Ei todellakaan.
Mistä sitten tämä kaikki kertoo ellei siitä että israelin lobbaajat ovat vahvistaneet asemiaan EU:ssa. Mistä tämä kertoo - ellei siitä että EU-jäsenvaltioiden ulkoministerit ovat Israelin sotakiihkoilevan sionistihallinnon asialla.
Herald Scotland kirjoittaa: Final destination Iran ?
Hundreds of powerful US “bunker-buster” bombs are being shipped from California to the British island of Diego Garcia in the Indian Ocean in preparation for a possible attack on Iran.Sadat "bunkkerintuho"-pommit ovat siis nyt matkalla Kaliforniasta Intian valtameren brittiarmeijan Diego Garcia-saaren tukikohtaan ja mitä ilmeisimmin käytettäviksi mahdollisessa hyökkäyksessä Iraniin.
Tässä tulee tietysti ensi kädessä mieleen tuore Project Camelotin Anglo-Saxon Mission- aineisto minkä mukaan pankkiirien juoksupoikina toimivat jenkki-ja brittijoukot todellakin aikovat leikkiä ydinsotaa Irania vastaan - ja mahdollisesti jo tämän vuoden aikana.
On sanomattakin selvää että tällaisella sodalla olisi laajat vaikutukset kaikkialle maailmassa - myös meihin suomalaisiin liittyen lähinnä öljyn saatavuuteen ja nimenomaan sen hintaan.
Rajoitettuun ydinselkkaukseen vedoten aiottaneen myös yrittää runnoa läpi yhtä ja toista mitä vapaiden länsivaltioiden kansat eivät muuten millään saataisi hyväksymään - totesi eräs Adrian Salbuchi.
Ulkoministeri Stubbin Iran-kriittiset lausunnut näyttävät liittyvän tähän varovaiseen sotavalmisteluun. Euroopan väestöä pyritään saamaan hyväksymään kauppasaartoa ja ties mitä muita perusteettomia kauppasotatoimia. Toimia jotka ovat Israelin johdon toivelistalla. Toimia joilla yritetään provosoida Irania tekemään edes yhden pienenpienen virheen.
Virhe voi olla läntisen valtion matkustajakoneen alas ampuminen tai Iranin rannikolla vartioivan EU-sotalaivan torpedointi tai miksei jopa läntisen korkean profiilin omaavan valtionpäämiehen murhaaminen. Tällaisen "virheen" takana on kaikken todennäköisimmin jälleen, kuka muu kuin Mossad - mutta iranilaisia tullaan sopivasti syttämään. Läntinen media lie jo valmistellut suuret otsikkonsa.
Ulkoministeri Stubb tuoreine Iran-kriittisine lausuntoineen on Israelin hännystelijä ja häpeäksi meille kaikille. Kokoomus on myös häpeäksi koska yrittää näkyvästi kerätä pisteitä ja ääniä Stubbin naamalla. Kuva alla poimittu viikonlopun paikallisesta ilmaisjakelulehdestä.

PS Tämä kirjoitus ei ole "juutalaisvastainen" eikä edusta kuin oikeudenmukaisuutta, totuudellisuutta sekä puhdasta rauhanaatetta että oikeutta ja kohtuuta. Pipliakerhon sinisilmäinen "valittu-kansa-vouhotus" ei saa minulta kannatusta tälläkään kertaa.
Päivitys: http://www.campaigniran.org/casmii/
EU to impose sanctions on Iran if UN fails in action: Finnish FM(source: China View) March 14, 2010 HELSINKI, March 13 (Xinhua) -- The European Union will seek new sanctions against Iran over its nuclear program should the United Nations fail to take any actions, Finnish foreign minister said Saturday
Päivitys 17.3 : Russia Today käsittelee Iran-kysymystä
Ikäväsävyisen artikkelin mukaan israelilainen historioitsija Martin van Creveld katsoo että tuntiessaan itsensä uhatuksi Israel voi joutua tuhoamaan koko Euroopan ydinaseillaan. (Näin...siis yksi mies sanoo ja pääsee otsikoihin.)
JERUSALEM — Noted Israeli military historian Martin van Creveld stated that Israel could find itself one day forced to exterminate the European continent using all kinds of weapons including its nuclear arsenal if it felt its demise neared, stressing that Israel also considers Europe a hostile target.
“We have hundreds of nuclear warheads and missiles that can reach different targets in the heart of the European continent, including beyond the borders of Rome, the Italian capital,” Creveld said, adding that most of the European capitals would become preferred targets for the Israeli air force.
The Israeli historian reiterated Israel’s ability to destroy the whole world whenever it felt its existence would be doomed to extinction.
Päivitys 18.3:Chossudovsky sanoo että USA-Nato-Israel ovat suunnitelleet sotaa Irania vastaan jo vuodesta 2004. (Ovat Stubbin tuoreet lausunnot osana yritystä myydä Irania "pahiksena" suomalaisille ja eurooppalaisille? Kuuluuko tällainen toiminta Suomen ulkoministerille?????)
Päivitys: 21.3 http://www.informationclearinghouse.info/article25028.htm
Klikkaa radio-ohjelmaa. The Ugly Truth Podcast
Broadcast March 15, 2010
Dr. Alan Sabrosky, talks with co-host Phil Tourney to discuss Dr. Sabrosky’s most recent article “The Dark Face Of Jewish Nationalism”.
Vakavaa keskustelua kolmiodraamasta "USA-Israel-Iran"
