keskiviikko 11. elokuuta 2010
Velkaantuminen: Ratkaisun avaimet
Tämä video pitäisi kääntää suomen kielelle ja tuputtaa kuntien ja kaupunkien talousvastaaville. Ehkä joku ottaisi vihjeesta vaarin ja perustaisi Suomen ensimmäisen kuntapankin. Konsepti on varma menestys ja leviäisi pian kulovalkean tavoin. Liikepankkien aika on nimittäin ohi, sanoo sanoo Floridan kuveröörvaalien ehdokas Farid Khavari:
Ja vielä tämä:
keskiviikko 28. huhtikuuta 2010
Alex Jones haastattelee Money Masters tekijöitä toimivista talousratkaisuista
Kaksikkohan esiintyy Ruotsissa toukokuun lopulla peräti kahdesti. Göteborg 23.5 ja Tukholma 29.5 2010. Tilaisuuden järjestää Anarchos Förlag - kustantaja joka on käännättänyt Ellen Brownin Web of Debt - kirjan ruotsin kielelle. Tilaisuuksiin on myyty n. 500 kruunun hintaisia lippuja talvesta asti.
Mikä siis estäisi minua toteuttamasta jotain samanlaista? Tarkemman tutkimuksen jälkeen selvisi että tilaisuudesta pitäisi saada ainakin tuhannen euron ylijäämä jotta kaksikko tulisi Suomeen.
Tilavuokra, mainoskulut, tulkkauskulut, muut järjestelykulut..ja epävarmuus siitä tuleeko sittenkin riittävästi osanottajia, sai minut lopulta luopumaan projektista. Riski oli liian suuri.
Ruotsissa tilanne on sikäli aivan toinen kun järjestäjä on kustannusyhtiö Anarchos joka samalla myy Ellen Brownin kirjaa suoraan yksityishenkilöille ja käyttää omaa asiakaskuntaa kohderyhmänä.
Ruotsalaisten englannikielentaito on myös huomattavasti parempi - joten tulkkausta ei siellä tarvita.
Meidän suomalaisten pitää siis tyytyä katselemaan Ellen Brownia ja Bill Stilliä YouTube-kanavalta - tai vaihtoehtoisesti vierailla Ruotsissa toukokuun lopulla.
Sattumalta löytyi varsin mielenkiintoinen kahdeksanosainen YouTube-pätkä missä Alex Jones haastattelee MoneyMasters-elokuvan tekijöitä. Tietysti tässä on paljon vanhaa purkkiruokaa mutta ehkä jotain silti uutta jollekin. Tässä alla osa 1.
Alex talks with the minds behind the classic 1995 documentary The Money Masters, Patrick S. J. Carmack and William T. Still. Topics covered include the private, run for profit Federal Reserve and why it needs to be repealed, the necessity to eliminate the evil of fractional reserve banking and allow government to print money to help pay off the national debt, as well as real solutions to allow us to escape from the manufactured cycles of boom and bust.
Mikäli 425 x 385 tuntuu liian pieneltä kuvalta voit katsoa sen isompana täältä.
Huomaa että Money Masters - tekijäkaksikko ehdottavat pitkälti samaa ohjelmaa mitä Suomen Talousdemokratia ry tekee: Rahavalta takaisin valtiovallalle, pankeilta kiellettävä rahan tehtailu, jne jne. (jos kuulut niihin joiden relfleksinomainen reagointi tähän on se että "tuostahan seuraa inflaatiota" niin suosittelen että erityisesti juuri SINÄ kuuntelet koko haastattelun.)
Katso Money Masters tästä
lauantai 6. maaliskuuta 2010
Ellen Brownin luento
Huomaa: On hyvin mahdollista että Ellen Brown sekä Bill Still saapuvat Helsinkiin kesäkuun alkupäivinä. Tätä ennen ovat Göteborgissa 23.5 ja Tukholmassa 29.5
http://alternativportalen.wordpress.com/2010/03/05/ellen-brown-och-bill-still-till-sverige-i-maj/
Osa 1.
Osa 2.
Osa 3.
Osa 4.
Osa 5.
Pari Bill Still linkkiä
Päivitys 14.3
tiistai 24. marraskuuta 2009
Päivän annos talousdemokratiaa
Tässä Ellen Brown huomauttaa siitä että vaikka moni "sound money-intoilija" huutaa hyperinflation-hyperinflation niin Yhdysvalloissa itse asiassa om valtaisa käteisen rahan vajaus. Kaikki Fedin tyhjästä luodut tuhannet miljardit siis eivät likimainkaan korvaa kaikkea muuta rahamarkkinoilta kadonnutta, poistunutta ja poistettua rahaa. Tämä voi olla vaikea ymmärtää - erityisesti jos on kuunnellut liikaa Peter Schiffin ja Ron Paulin jatkuvia varoituksia. Asiat ovat siis tasan toisin päin - ns hintadeflaatio uhkaa koska kansalaisten käsissä rahaa on liian vähän. Japanin talousongelmien kehnoa elvytysmallia ollaan nyt toistamassa myös USA:ssa vaikka se on osoittautunut umpikujaksi.
Ellen Brown: LESSONS FROM THE JAPANESE:
TIME TO STOP BORROWING MONEY AND START PRINTING IT
http://www.webofdebt.com/articles/lesson_japanese.php
“We are completely dependent on the commercial Banks. Someone has to borrow every dollar we have in circulation, cash or credit. If the Banks create ample synthetic money we are prosperous; if not, we starve. We are absolutely without a permanent money system. When one gets a complete grasp of the picture, the tragic absurdity of our hopeless position is almost incredible, but there it is. It is the most important subject intelligent persons can investigate and reflect upon.”
--Robert H. Hemphill, Credit Manager of the Federal Reserve Bank of Atlanta, 1934
Richard C. Cook: The Economic Crisis and What Must be Donehttp://www.richardccook.com/2009/11/23/economic-crisis-what-must-be-done/Ben Dyson interviewed in Chicago about Monetary reform:
Katso täältä myös muita haastatteluja. Mm Bill Abram, Jamie Walton, Bob Poteat jne..
http://www.monetary.org/ConferenceInterviews.html
Päivitys: löysin hienon pikakurssin jossa käsitellään nykyistä velkaperusteista rahajärjestelmää ja sen tuhoisaa vaikutusta yhteikuntaan aiheuttaen epävaikaita oloja, turhia menetyksiä ja konkursseja sekä inflaatiota. Lisäksi käsitellään velatonta valtiollista rahajärjestelmä ja sitä miten tämä toimisi. Niin, ja tuskin kenellekään tulee yllätyksenä se että kurssi on englanniksi ja käsittelee lähinnä amerikkalaista taloutta ja rahajärjestelmää.
http://www.economicstability.org/joes-monetary-literacy-course
Osa 1. Joe Bongiovanni asiantuntijana...
maanantai 9. marraskuuta 2009
World Government, New World Order, Dollar destroyed...
Ainakin mitä dollarin kohtaloon tulee niin aika yleisesti ollaan sitä mieltä että tämänläiset ennustukset usein ovat itseään toteuttavia koska katsojat usein toimivat niin että lausuttu ennustus tai arvio toteutuu.
http://maxkeiser.com/
Tässä Keiser haukkuu "gold´in sacksin" ja haastattelee Ellen Brownia. Osa 2.
Ellen Brown puhuu tässä lähes samaa kuin mitä puhui edellisessä postauksessa.
Pääkohdat blip.tv pätkänä
sunnuntai 8. marraskuuta 2009
Ellen Brown videolla
Lisäys 8.11: Suomessakin voitaisiin toteuttaa samantapainen kuvio. Mikä estää - paitsi se yleinen poliitikkosairaus eli rohkeuden, luovuuden ja mielikuvituksen puute? Kansanpankista on puhuttu - mutta idea on yhtä hyvin vietävissä paikallistasolle. Oma kotikaupunkini Porvoo on pian kerännyt itselleen yli 200 miljoonan velan. Kysymys: Mikä estäisi Porvoota perustamasta omaa pankkia S-Ryhmän tavoin. Viiden miljoonan peruspääoma löytyy helposti - ja kaikki verotulot oman pankin tilille. Näin oma pankin omistaja (Porvoon kaupunki) voisi lainata itselleen ja omille paikallisille projekteille ihan kuin S-ryhmässä tapahtunee...
Ellen Hodgson Brown Web of Debt
North Dakota is one of only two states that are currently able to meet their budgets, and it has the lowest rate of unemployment in the country.
The secret of its success is that it is the ONLY STATE THAT OWNS ITS OWN BANK. For 90 years, all the state's revenues have gone into the Bank of North Dakota (BND), which then leverages these deposits into many times that sum in loans, as all banks are legally allowed to do.
The BND is a great model for California and others state, county and city governments to follow in forming their own banks, as the legislation has been well established for many decades.
The BND is not at the mercy of Wall Street but is controlled locally, serving to protect North Dakota from the credit freeze and from the need to sell off its precious resources.
maanantai 20. huhtikuuta 2009
Baselin Torni ja maailmanvaluutta
Tässä uutisartikkeleiden ja muiden juttujen jatkuvassa vyöryssä tuntee välillä itsensä voimattomaksi, koska ei oikein tiedä mihin tarttuisi. Luin jo pari päivää sitten Ellen Brownin uusimman jutun Tower of Basel ja päätin heti sepittää siitä jotain mutta haava sormessa teki kuitenkin kirjoittamisen vaikeaksi ja tekee sen edelleen.Mutta - juttu on tärkeä joten pakko yrittää. Eli artikkelissa hän toteaa että länsimainen pankkiirieliitti ja heidän sätkynukkensa ja julkisivusoturinsa - Lontoon G20 - kokouksessa näyttävät yrittävän junailla ns "Kansainvälisen Järjestelypankin" uuden New World Order - maailmanvaluuttajärjestelmän päähämähäkiksi. Ote Ellen Brownin artikkelista:
The world is a step closer to a global currency, backed by a global central bank, running monetary policy for all humanity.” Which naturally raises the question, who or what will serve as this global central bank, cloaked with the power to issue the global currency and police monetary policy for all humanity?Vastaus on siis BIS - eli siis tämä "Järjestelypankki", tai yleisimmin Bank of International Settlements, www.bis.org. BIS on useimmille suomalaisille täysin tuntematon valtatekijänä. Kyseinen BIS on kuitenkin todella ratkaiseva tekijä tässä nykyisessä finanssikriisissä - ja BIS:n voidaan jopa sanoa aiheuttaneen sen muuttamalla, tiukentamalla yllättäen pankkien sääntöjä, joilla rahoituslaitosten pakollinen oma vähimmäispääoma määritellään. Niin sanottu Basel II/2007 säännöstö muutti siis aikaisempia sääntöjä - ja yhtäkkiä näillä uusilla säännöillä laskettuna USA:n monet pankit olivat "alipääomitettuja" ja näin ollen eivät "saaneet" myöntää uusia lainoja. No, nämä ovat melko monimutkaisia asioita enkä mene niihin sen syvällisemmin.Tässä vielä suomeksi jotain Basel II asiaa.
Se joka haluaa ymmärtää ongelman yksityiskohtineen joutuu vilkuilemaan ruotsalaista aineistoa aiemmassa linkissä sekä lukea tämän todella yksintyiskohtaisen vuodatuksen laskuesimerkkeineen päivineen. Mielenkiintoisin kohta on ehkä tämä:
Pillar 1: Risk-Based Capital Requirements Capital is the excess of a bank's assets (mostly loans to the non-bank public, including security holdings) over its liabilities (primarily deposits of the non-bank public).
Risk-based capital requirements demand that a bank's capital (or equity) be at least as large as something specified as minimum capital.
Minimum capital requirements act like a safety net and are set based on the riskiness of a bank's assets. If a bank makes lots of risky loans or holds risky securities, then it must hold more capital -more of a safety net - than a bank that takes less risks. Thus capital requirements act like sort of a charge on risky speculations. This helps to curtail risky speculation (which can often serve to destabilize markets) and provides institutions with a capital buffer big enough to absorb the higher expected losses on the asset. In turn this helps reduce the need for publicly funded bailouts of the banking industry such as what happened with the S&L Debacle and what seems to happen with IMF bailouts.
Niin jatkaakseni - BIS on siis Baselissa, Sveitsissä (artikkelin otsikon sanaleikki viittaa Babel torniin) Babelin tornia muistuttavassa 18 kerroksessa tornitalossa. Harva tietää että BIS on hyvin hämäräperäinen historialtaan ja nykyään oudolla erikoisjärjestelyllä eräänlainen koskematon valtio valtiossa. BIS:in viimeisten vuosikymmenten oikut ovat aiheuttaneet sunnatonta hallaa mm Japanissa - ja nyt siis myös Yhdysvalloissa ja muualla missä tämän pakollisen Basel II-säännöstön laskutapa osoittaa punaista eli "alipääomitusta". Tässä tarina siitä miten BIS tuhosi Japanin:
The power of the BIS to make or break economies was demonstrated in 1988, when it issued a Basel Accord raising bank capital requirements from 6% to 8%. By then, Japan had emerged as the world’s largest creditor; but Japan’s banks were less well capitalized than other major international banks. Raising the capital requirement forced them to cut back on lending, creating a recession in Japan like that suffered in the U.S. today. Property prices fell and loans went into default as the security for them shriveled up. A downward spiral followed, ending with the total bankruptcy of the banks. The banks had to be nationalized, although that word was not used in order to avoid criticism.Eli - talouskriisin tai laman aiheuttaminen on helppoa kun sen osaa. Eikä kukaan missään syytä BIS-pankkia ja sen oikullista minimipääomapolitiikkaa - eikö olekin outoa? Tässä lyhyesti se mitä BIS teki viime syksynä laman aattona:
Imposing the mark-to-market rule on U.S. banks caused an instant credit freeze, which proceeded to take down the economies not only of the U.S. but of countries worldwide. In early April 2009, the mark-to-market rule was finally softened by the U.S. Financial Accounting Standards Board (FASB); but critics said the modification did not go far enough, and it was done in response to pressure from politicians and bankers, not out of any fundamental change of heart or policies by the BIS.
Päivitys:
However, it was not in the game plan that U.S. banks should escape the BIS net. When they managed to sidestep the first Basel Accord, a second set of rules was imposed known as Basel II. The new rules were established in 2004, but they were not levied on U.S. banks until November 2007, the month after the Dow passed 14,000 to reach its all-time high. It has been all downhill from there. Basel II had the same effect on U.S. banks that Basel I had on Japanese banks: they have been struggling ever since to survive.
Niin, oli puhe kritiikistä. Voiko ja saako Kansainvälistä Järjestelypankkia ja sen oikkuja kritisoida julkisesti? Olisikohan niin että sellainen kritiikki tulkittaisiin antisemitisminä ja EU-johtajat marssisivat oitis ulos...? Tutkijoiden mukaan nimittäin se BIS on kuin onkin Rothschildien ikioma hiekkalaatikkonsa - vaikka siellä näennäisesti istuu kansainvälinen johtokunta. Ilmankos lie parempi olla hiirenhiljaa.
Ja kannattaa myös muistaa että tuo outo valtapesäke -BIS - voi koska vain uudelleen muuttaa rahoituslaitosten yleisiä minimipääomasääntöjä - tai yksinkertaistettuna - prosenttilukuja.
Haluaisi kyllä kysyä joltain joka tietää, miksi näitä sääntöjä muutettiin juuri niin että ne astuivat voimaan juuri elo-syyskuussa 2008 - laman aattona? Haluaisin myös kysyä miksi kaikki täysivaltaiset valtiot ja näiden keskuspankit yleensä sietävät tämän BIS-pankin oikkuja. Onko BIS:illä ehkä jokin mahdollisuus sanktioida jos joku protestoi ja poistuu ruodusta? Millä keinoin sanktioidaan? Ellen Brown toteaa että pelkästää jo myymällä tukkuerän kyseisen valtion valuttaa saadaan aikaiseksi sellaisia seuraamuksia joista harva valtio selviää. Miksi minulle tulee mieleen 90-luvun Skandinavian pankkikriisi. Olikohan BIS:illä sormensa pelissä silloinkin?
Ja nyt siis G20 kokouksen näennäispäättäjät esittävät meille pukupäänäytelmän minkä käsikirjoitus lie kirjoitettu Bilderbergkokouksen sisäpiirissä ja miksei jopa BIS:in tornitalossa. Baselin tornissa kahvittelee nimittäin nämä samat Bilderbergherrat kymmenesti vuodessa.
Näytelmän loppu on arvailujen varassa - mutta yksi mahdollinen versio on se että tämä matalan profiilin valtapesäke ottaa itselleen rahavallan - maailmanlaajuisen rahavallan. Tähän meidän ei tarvitse suostua. Tiedämme nyt että mitä ilmeisimmin juuri BIS:in politiikkamuutos tarkoitushakuisesti aiheutti laskennallisen päomanpuutteen eli finanssikriisin. Ja nyt sitten kriisin ratkaisuksi G20-pukupäät rohkenevat esittää maailmanlaajuisen rahavallan antamista samaiselle BIS:ille.
Ellen Brown kysyy lopuksi:
Why did the BIS not retract or at least modify Basel II after seeing the devastation it had caused? Why did it sit idly by as the global economy came crashing down? Was the goal to create so much economic havoc that the world would rush with relief into the waiting arms of the BIS with its privately-created global currency?
Päivitys: David Icke sanoo todenneensa jo ennen talvea että "talouskriisi" vain on raharuhtinaitten katalan kolmivaihesuunnitelman alkunäytös:
1. Romahduttaa talous (tehty)
Seuraavaksi:
2. Järjestävät niin että hallitukset lähtevät lainaamaan huimia rahasummia täsmälleen samalta pankki- ja finanssikartellilta jota hallitukset sitten "pääomittavat" näillä velkamiljardirhoilla (tekeillä myös meidän ikinoma Katainen näyttää astuneen ylpeänä samaan kuoppaan)
3. Romahdutetaan talous vielä lisää niin että hallituksille ei jää muita vaihtoehtoja kuin hyväksyä finanssieliitin vanha unelma BIS = World Central Bank eli Maailman Keskuspankki. (vielä tekemättä)
I have been saying since October/November that the engineered economic collapse is planned to have three major phases: (1) To crash the economy (done); (2) To have governments borrow extraordinary amounts of money from the very banking and financial cartel that the same ‘money’ is being spent to ‘bail out’ (being done); (3) To crash the economy still further when government options are exhausted and leave them with no way of responding (waiting to be done).
Then they step forward to 'save us' with a globally centralised banking dictatorship based on a World Central Bank.
tiistai 9. joulukuuta 2008
Ellen Brownin uusimmat
Nyt vihdoin Web of Debt on saatavissa myös ruotsinkielisenä. Anarchos Förlag on julkaissut sen reilu viikko sitten. Sain ensimmäisen lähetyksen sieltä itse tänään. Kirjan nimi ruotsiksi on Bankerna och Skuldnätet.
Ellen Brown saattaa lisäksi tulla Ruotsiin ja Suomeen ensi kesänä pitämään esitelmiä. Jos olet taitava järjestäjä ja haluat hänet paikkakunnallesi niin ottakaa yhteyttä allekirjoittaneeseen.
Ellen Brown on nyt myös haasteteltavana Conscious Media Networkissa. Suosittelen tätä koska haastattelija on kerrankin riittävän fiksu kysyäkseen oikeita kysymyksiä. Ja kumpikin puhuu selkeätä englantia.
Ellen Brown on myös laatinut uuden artikkelin SUSTAINABLE GOVERNMENT:
BANKING FOR A “NEW” NEW DEAL
tiistai 26. elokuuta 2008
Ellen Brownin - Monetary Proposal
Monetary Proposal
Two centuries after the Revolution was fought, the pyramid scheme of lending 10 dollars and requiring 11 back has reached its mathematical limits. We are “all borrowed up” and the banking system is imploding. It is time we tried the system for which our forefathers fought and died: real, debt-free, publicly-issued U.S. money.
1. Amending the Federal Reserve ActFederal Reserve Act to make the Federal Reserve a truly federal agency, acting under the auspices of Congress in conjunction with the Treasury.
2. Updating the Constitutional provision that “Congress shall have the exclusive power to coin money [and] regulate the value thereof” to read, “Congress shall have the exclusive power to create the national currency in all its forms, including not only coins and paper dollars but the nation’s credit issued as commercial loans; and it shall not delegate this power to any private entity.”
3. Authorizing new issues of federal legal tender backed by “the full faith and credit of the United States,” to be spent on programs that promoted the general welfare. To prevent inflation, this currency would be advanced only for programs that contributed new goods and services to the economy, keeping supply in balance with demand. Issues of the new currency would also be capped by some ceiling — the unused productive capacity of the national work force, or the difference between the Gross Domestic Product and the nation’s purchasing power (wages and spendable income).
4. Advancing credit interest-free to state and local governments, for rebuilding infrastructure and other public projects. The emphasis would be on projects that were self-sustaining, such as the development of cheap, effective alternative sources of energy (wind, solar, ocean wave, etc.) that could be sold to the public for a fee; or the repurchase of homes in default, to be resold or rented as low-income housing.
5. Establishing a network of national banks to serve as local bank branches of the newly-federalized banking system, either by FDIC takeover of currently insolvent banks or by the purchase of viable banks with newly-issued U.S. currency. Besides serving depository banking functions, these national banks would be authorized to service the credit needs of the public by advancing the national credit as loans. Any interest charged on advances of this credit would be returned to the Treasury, to be used in place of taxes.
6. Authorizing the Treasury to buy back and retire the federal government’s outstanding debt as it comes due, using newly-issued U.S. Notes or Federal Reserve Notes. In most cases this could be done online, without physical paper transfers.
(lisää kohtia on lue ne klikkaamalla tästä )
keskiviikko 13. elokuuta 2008
Web of Debt : kirjan intro äänileikkeenä
Kirjaa ollaan kääntämässä ruotsinkielle. Ilmestynee nyt syksyllä 2008.
maanantai 26. toukokuuta 2008
Jeff Rense haastattelee Ellen Brownia
http://www.webofdebt.com/media/rense41008.php
Ja Ellen Brown selittää mitä on tapahtumassa pankkimaailmassa..jos englanti ei ole ongelma suosittelen että kuuntelet.
Avainsanat: Bear Sterns, JP Morgan, Federal Reserve, Derivatives, FDIC, SEC, private banking, taking over banks, no money in the money supply, pennies, nickles, created non-money, 97,5% + created as loans, money that never will exist, interest, only the principle, pay more back, no way top get that extra money, ponzi scheme, everyone is in debt, giant spider, web of debt..
maanantai 31. maaliskuuta 2008
Velkaannuttamisverkosto paljastettu !


Tässä tärkeä kirja - jos haluat ymmärtää miten ns "fiatraha" syntyy. Suurin osa "by monetizing IOUs" eli tilikirjauksina velkakirjoja vastaan. Lue miten kaikkia velkaantuneita - perheistä hallituksiin hallitaan rahapolitiikan avulla. Miten kaikki alkoi ja miten tähän on tultu.
Lue siitä miten voimme irtaantua velkaannuttamisverkostosta ja vapautua.
www.webofdebt.com
lauantai 29. syyskuuta 2007
Banking and Money Creation

Kuuntele mielenkiintoista radiohaastattelua. Jeff Rense haastattelee kirjailija Ellen Brownia. Hänen kirjansa Web of Debt (Velkaverkosto) ilmestyi elokuussa 2007. Kirja on ehdottomasti paras kooste keskuspankki- ja pankkitoiminnan valtavista rikoksista ihmiskuntaa kohtaan. Kuuntele ja ihmettele. Linkki tässä.
Tässä linkki Web of Debt kirjan lukijafoorumille missä kirjasta ja sen teemoista keskustellaan.
Ote kirjasta tästä linkistä.
Lisäys: Yksi kirjan kappaleista käsittelee palaamista kultakantaan. Samassa kappaleessa mainitaan Ron Paul useaan otteeseen. Ron Paul on viime vuosina usein esittänyt perusteluja
sille miksi kultakantaan sidottu raha olisi "sound money" eli järkevämpää rahaa. Tosin kultakanta muodostaisi myös ongelmia: kultaa on vain murto-osa maailman nykyrahan arvosta,
kullan hinta on vaihdellut ja vaihtelee kovasti edelleen.
sunnuntai 23. syyskuuta 2007
Miten raha syntyy osa 2. (eli miten pankit toimivat)
Eli yksinkertaisesti käännettynä modernin pankkijärjestelmän ongelma on se että kaikki tavallaan rakentuu luottamuskikkaan. Sama raha joka kuvitellusti on "talletettu" tilille - "lainataan" itse asiassa moninkertaisesti (10x) pitkäaikaisina asuntoluottoina. Edesmennyt Murray Rothbard huomioi:
[The problem reflects a fundamental flaw in the modern banking system: it is built on a confidence trick. The same money that is supposedly being "saved" by depositors is also being "lent" many times over in the form of long-term mortgage commitments. As the late Murray Rothbard observed:]
Tallettajat kuvittelvat että heidän pankkitilinsä on vertailtavissa varastokuittiin. Jos tuolin vie ja jättää varastoon - se on siellä ja sen saa sieltä
haluttaessa. Mutta valitettavasti pankit mielellään vertaavat omaa asemaansa
varastoon - ja näin juuri tallettajia järjestelmällisesti höynäytetään. Sillä tallettajien rahat eivät ole pankissa.
[Depositors] think of their checking account as equivalent to a warehouse receipt. If they put a chair in a warehouse before going on a trip, they expect to get the chair back whenever they present the receipt. Unfortunately, while banks depend on the warehouse analogy, the depositors are systematically deluded. Their money ain't there.
Rehellinen varastopalvelu varmistaa että tavarat sen huostassa ovat varastotiloissa tai holvissa. Mutta pankit toimivat aivan eri lailla. Pankit tienaavat rahaa kirjaimellisesti luomalla rahaa tyhjästä, ja raha on nykyään tilitalletuksia mielummin kuin seteleitä.Tämän sortin huijaaminen tai rahan väärentäminen in nostettu arvoon puhumalla "pankkitoiminnasta joka nojautuu osittaiseen kassavarantoon". Tämä tarkoittaa käytännössä sitä että talletuksista vain murto-osa löytyy varantona pankin holveissa. Pelkkä murto-osa tallettajan rahasta on täten nostettavissa.
An honest warehouse makes sure that the goods entrusted to its care are there, in its storeroom or vault. But banks operate very differently . . . Banks make money by literally creating money out of thin air, nowadays exclusively deposits rather than bank notes. This sort of swindling or counterfeiting is dignified by the term "fractional-reserve banking," which means that bank deposits are backed by only a small fraction of the cash they promise to have at hand and redeem.
Lähde:
Murray Rothbard, "Fractional Reserve Banking," The Freeman (October 1995), reprinted on www.LewRockwell.com