YouTube: Marko Sihvonen
Rikkoivatko poliisiviranomaiset perustuslakia kun estivät laittomasti Marko Sihvosta esittämästä mielipidettään 3.2.2010? Sihvonen oli kokenut nälkälakkonsa vastustuksen Eduskunnan ja poliisin toimesta päivittäin. Poliisin antamat lupaukset lakolle rikottiin poliisin toimesta kerta kerran jälkeen. Poliisi on muun muassa ilmoittanut, että jos Marko ei poistu paikalta heitetään hänet putkaan. Videon kuvausaamuna poliisit yrittivät repiä Markon asuntovaunusta irti siihen vaijereilla kiinnitettyä banderollia. Banderollissa luki teksti; "korruptoitunut hallitus". Eduskunnan henkilökunta taas yritti kieltää Markolta oikeuden keskustella ohi kulkevien kansanedustajien kanssa. Poliisi ja Eduskunta on vaikeuttanut toistuvasti Markon laillista oikeutta mielenilmaisuun, vaatimukset paikalta poistosta ovat koventuneet vaikka oikeudesta paikalla oloon on sovittu etukäteen ja kirjallisesti.
Marko Sihvonen haluaa korruptoituneen ja rahalla ostetun hallituksen ja eduskunnan kaatuvan. Hän myös haluaa suomalaisten maailman puhtaimman pohjavesialueen, Suomen öljyn, säilyvän kansan omistuksessa. Vain kahdeksan sinnikästä maanomistajaa on ”laillisen” pohjavesiryöstön esteenä Karvialla. Käy kysymässä lisää Markolta eduskuntatalon edessä sijaitsevalta asuntoautolta! Lähde
Riikka Söyring kirjoitti samasta aiheesta äskettäin:
Eduskuntatalon edessä nälkälakkoaan pitävä Marko Sihvonen onnistui äänittämään 1. pidätyksensä ja toimittamaan sen tuttavilleen.Tänään, 3. helmikuuta 2010, Marko pidätettiin uudelleen, selityksiä antamatta. Nyt Marko on taas vapaalla jalalla. Toistaiseksi.Marko Sihvonen protestoi Suomen hallituksen aikeita vastaan. Hallitus aikoo eduskunnan tukemana myydä Suomen pohjavesivarat ulkomaille. Lakeja on jo muutettu siinä tarkoituksessa ja lisää on tulossa. Rahat eivät jää Suomeen, vaan menevät ulkomaisille konglomeraateille.Tällaisen toiminnan mahdollistaa ns. nelikantainen lainsäädäntömalli. http://ajankuva.blogspot.com/2009/10/jaljet- vaalirahoituksen.html Pohjanmaalta löytynyt litium tehnee Pohjanmaasta seuraavan myyntikohteen.
Päivitys : videopätkä