
Kuvassa teksasilainen kongressiedustaja Ron Paul, free market currency, free market banking, austrian economics -, de Mises- ja "sound money" intoilija. Rehellisenä miehenä tunnettu, eläkkeellä oleva lastenläkäri pyrki republikaanisen puolueen presidenttiehdokkaaksi viime vaaleissa. Lempinimi "Dr No" viittaa siihen että Ron Paul, hyvin usein - ainoana republikaanina - äänestää monia lakiehdotuksia vastaan. Kuva viittaa siihen että Ron Paul on ollut keskuspankin kimpussa pian 30 vuotta, ja on vihdoin saanut keskuspankin avoimuutta koskevan lakialoitteen käsittelyyn.
Lakialoite, H.R. 1207, on saanut paljon tukea edustajainhuoneessa vähintäinkin meneillään olevan pankki- ja talouskriisin johdosta. (Federal Reserve Transparency Act of 2009)
Keskuspankki Federal Reserve System on yksityisomisteinen ja sen päätöksenteon periaatteet näyttävät usein olevan ristiriidassa Yhdysvaltain hallinnon politiikan kanssa. Fedin puheenjohtajaa on pidetty suurempana vallankäyttäjänä kuin itse USA:n presidentti koska pienikin korkomuutos vaikuttaa kansalaisten elinkustannuksiin enemmän kuin uskoisi. Kritiikki on oikeutettu koska Fedin tilikirjat ja taseet eivät ole julkisia - eikä verhoa ole saatu raotettua vaikka kymmenet senaattorit ja kongressiedustajat eri keinoin ovat pyrkineet siihen.
Omasta puolestani kannatan Ron Paulin aloitetta - keskuspankki tulisi todellakin alistaa tilintarkastukseen. Tämän myötä yksi sun toinen eturistiriitaepäilys selviäisi. Tähän tukeni loppuukin - ja monen muun henkilön koska on selvinnyt että Ron Paul haluaa poistaa keskuspankin ja korvata sen "free market fundamentalismi vapaa-markkina-pankkitoiminnalla"
sekä paluttaa kultakanta ja mahdollisesti myös hopeakanta rahapolitiikkaan ja näin tehdä mahdottomaksi sen minkä Ron Paul sanoo "fiat money inflaatioksi" eli sen että Keskuspankki ja liikepankit rahallistavat velkakirjoja ja näin luovat uutta ns "fiat rahaa" joka Ron Paulin koulukunnan mukaan laimentaa rahan ostovoimaa. Ilmaisu kuuluu "inflation tax".
Määrätyssä mielessä Ron Paul on syyttelyssään sortunut eräänlaiseen fundamentalismiin eikä mm osaa nähdä että inflaation todelliset päätekijät ovat a) liian vähän rahaa ihmisten käytössä mikä johtaa lainanottoon ja velkakierteeseen ja - inflaatioon. ..sekä b) korko joka omalla tavallaan aiheuttaa ajolähtotilanteen ja korkotekijä vaatii jatkuvasti uutta luottoa jottei rahamäärä supistuisi liikaa korkojen poistaessa rahaa kierrosta. Korkotekijä sisältyy kaikkien tuote- ja palveluhintoihin ja nostaa hintoja huomattavan paljon. On laskettu että korkotekijän vaikutus kulutushintoihin on luokkaa 50-60%. Paul ei myöskään sano monta sanaa siitä että suurin osa rahamäärästä, 95-96%, on yksityispankkien liikkeelle laskemaa - eikä siis ollenkaan Suuren Pahan Fedin.
Näistä todellisista inflaatiotekijöistä Ron Paul ei puhu sanaakaan. Tästä syystä hänen on katsottu syyllistyvän huomion ohjaamiseen vääriin tekijöihin ja näin ohjaavan ihmisten tyytymättömyyttä "keskuspankkiin" ja "fiat raha järjestelmään". Todellisuudessa"fiat raha järjestelmä" on varsin hyvä ratkaisu - kunhan "fiat rahasta" jan sen märästä päätetään julkishallinnon piirissä eikä yksityisesti kuten nyt. Julkishallinto käyttää luonnollisesti tässä asiantuntijakaartin palveluja eikä rahan määrästä siis päätetä poliittisin perustein. Mahdollinen liian suuri rahamäärä on helposti poistettavissa kierrosta erilaisin veroin.
Eräs tuttava kirjoitti asiasta näin:
I would suggest that the greenbacker movement was and is an effective reminder that part of the monetary problem we have today is not just fiat currencies in general, as the American libertarian movement would have us believe, but rather privately controlled fiat as opposed to publicly controlled.Richard C. Cook kirjoittaa Ron Paulista:
The former is an anti-democratic oppressive system while the latter with appropriate checks and balances and separation of powers has a good chance at being responsible and monetarily liberating.
While Congressman Ron Paul’s Free Competition in Currency Act is not a workable proposal, it points to a deeply serious problem with the Federal Reserve System that must be faced if the U.S. economy is to have a future.Congressman Paul’s solution is largely ideology-driven to satisfy his libertarian constituency. That’s why legislation like this which has no chance of passing and wouldn’t work if it were implemented is more a political protest than a genuine attempt to solve the problem.
Oli miten oli - toivotaan että keskuspankki saadaan alistettua tilintarkastukseen.
Huomionarvoista on että Fedin puheenjohtaja Ben Shalom Bernanke on erilaisissa puheissaan epäsuorasti uhkaillut kongressia mikäli "audit the fed" asia etenee.
Federal Reserve chairman Ben Bernanke unleashed an alarming veiled threat of financial terrorism when he was questioned by Rep. Duncan on Thursday about his response to the fact that a majority of Congress co-sponsoring Ron Paul’s H.R. 1207 bill to audit the Federal Reserve.
Fedillä on rahapolitiikan kaikki langat käsissään ja voisi mitä ilmeisimmin, niin halutessaan, aiheuttaa nykyistä talouskriisia vieläkin pahempia olosuhteita Yhdysvalloille supistamalla rahamäärää aivan kuten Fed on myöntänyt tehneensä kun The Great Depression "yllättäen" iski 24.10 1929. Bernanke on myöntänyt tämän ja pyytänyt julkisesti anteeksi amerikkalaisilta.