maanantai 13. lokakuuta 2008

Pääomittamisesta

Helsingin Sanomat kirjoittaa päivän uutisissa miten Britannian pankkeja nyt pääomitetaan. Pääomittamisella tarkoitetaan että pankeille sysätään lisää pääomaa. Hesari tosin käytti ilmaisua pääomaruiske. Ilmeisesti stadin pojat ovat kääntäneet suomeksi englanninkielisen ilmaisun "capital injection."
Näistä pääomaruiskeista on saatu lukea lehdistä harva se päivä viime vuoden aikana.

Mutta mistä oikein on kysymys - sitä ei Hesari meille kerro. Luulisi ihmisten olevan kiinnostuneita asiasta. Miksi siis HS ei ole voisi lähteä selostamaan näistä pääomituksen mekanismeista ? Aihehän on mitä ajankohtaisin - eli siitä voisi luoda mielenkiintoisen ja jopa opettavaisen artikkeli. Pelkään tosin pahoin etteivät arvon toimittajat edes tiedä miten tuo kovasti kiitetty ja julkihuudettu pääomittaminen tapahtuu.

Ensiksi kiinnittäisin huomiota siihen seikkaan että esim nyt Britannien tapauksessa valtio on todella velkaantunut. Näin ollen Iso-Britannian hallinnolla ei siis edes ole pääomaa mitä siirtää pankeille. Oikeaoppista pääomaa syntyy kun useiden vuosien ylijäämät kasaantuvat tileille.

Britannialle ei siis ole ylijäämiä vaan valtava velkataakka jo ennestään. Miten siis korviaan myöten ylivelkaantunut suorittaa tuon "pääomittamisen"? Mitä sellaiseen tarvitaan?

Oma olettamukseni on se että tuohon "pääomittamiseen" tarvitaan lähinnä hienoa 350 gramman paperia, painomustetta sekä poliittinen päätös. Seuraava siirto on että valtio painattaa joukon A4-kokoisia joukkovelkakirjoja tai obligaatioita ja kirjaa niihin sen valtavan pääomitettavan summan. Britannian tapauksessa 47 miljardia euroa - tai 37 miljardia puntaa.

On myös paljon mahdollista että osa tästä "pääomittamisesta" tapahtuu täysin virtuaalisesti eri tietokonenäytöillä - ilman minkäänlaista paperia.

Huomionarvoista on että velkakirjat/obligaatiot ovat korollisia. Se siis tarkoittaa että velkakirjoissa lukee että kun velkakirja erääntyy esim viiden vuoden päästä valtio on sitoutunut maksamaan sen lunastajalle sekä velkakirjan "pääoman" että ennalta määrätyn koron. Korko voi olla 5% vuodessa mikä tarkoittaa että ensimäisen vuoden kuluttua pääoma on se 47 + 2,35 miljardia. Pääoma kasvaa joka vuosi koron verran ja koko potti korkoinen maksetaan viiden vuoden päästä.
Jos kokonaissumma on 47 mrd euroa ja laina-aika viisi vuotta tämä tarkoittaa että valtio lopulta siis joutuu maksamaan sekä "pääoman" 47 miljardia - että 12,98 miljardin korot = n 60 miljardia.

Oli miten oli valtion asiamiehet kuitenkin siirtävät velkakirjat Bank of England:ille myytäviksi avoimilla markkinoilla (open market). Käytännössä velkakirjat voi ostaa kuka tahansa joka haluaa ja uskoo punnan arvoon viiden vuoden säteellä. Ostajia on kahta laatua suursijoittajia/ei-pankkeja ja pankkeja.

Jos ostaja on suursijoittaja/ei-pankki, esim. vakuutusyhtiö (tai eläkesäätiö tai investointirahasto) joka näin haluaa investoida asiakkailtaan saamiaan vakuutusmaksuja (tai rahastoosuuksia) niin se siirtää olematonta digitaalirahaa tililtään valtiolla, saa haltuunsa kullanarvoiset velkakirjat ja vie ne pankkiholviin odottamaan viiden vuoden päästä tapahtuvaa takaisinmaksua. Velkakirjat erääntyvät siis viiden vuoden päästä. Velkakirjat lienevät ns haltijavelkakirjoja.

Jos velkakirjojen ostaja on pankki (kotimainen investointi- tai liikepankki tai kansainvälinen investointipankki) niin kyseinen pankki luo rahat kokonaan tyhjästä kirjanpidollisin tilikirjauksin, siirtää ne valtiolle ja saa velkakirjat haltuunsa. Tästedes pankki toimii kuten edellisen esimerkin vakuutusyhtiö - eli odottaa vain velkarkirjojen erääntymistä - ja kirjaa kirjanpidollisen lainapääoman saaduksi takaisin (vaikkei sitä' alunperin ollut edes olemassa) sekä korot korkotuottoina.

Huomionarvoista tässä on se että pankin luoma pääoma on lisärahaa eli se tulee osaksi rahakantaa lisäen sitä aiheuttaen inflaatiota. Vakuutusyhtiö ei luonut uutta rahaa vaan kanavoi olemassa olevia tilirahoja valtiolle.

Valtio on siis nyt mainitun prosessin myötä saanut pääomaa tililleen - osaksi aivan uutta mitä ei ollut missään vielä olemassa.

(Tässä pitää vielä huomauttaa että jos yksikään ulkopuolinen taho ei osta valtion velkakirjoja maan keskuspankin tulee yleensä lunastaa ne itselleen ja luoda vastineeksi rahat valtiolle tuota samaa viiden prosentin korkoa vastaan.)

Loppujen lopuksi valtiolla on siis 47 miljardia "pääomaa" jolla "pääomittaa" pankkeja. Onko se pääomaa jos se loppujen lopuksi kuitenkin on liki 60 miljardin uusi velka joka erääntyy viiden vuoden päästä ?

Pankkeja siis "pääomitetaan" näin. Olen varma että sinäkin saatat jo kokea että tämä kaikki on hullujen touhua. Etkä ole ainoa. Historiasta löytyy sadoittain ihmisiä jotka ovat ihmetelleet miten tällainen touhu voi jatkua ja jatkua eikä kukaan näy osaavan perustella miksi tällaista "pääomitusta" käytetään.
  • "Every Congressman, every Senator knows precisely what causes inflation...but can't, [won't] support the drastic reforms to stop it [repeal of the Federal Reserve Act] because it could cost him his job."
-- Robert A. Heinlein, Expanded Universe

Pakko vielä jatkaa tarinaa vähän koska kaikki ei lopu tähän että valtio viiden vuoden päästä maksaa sen liki 60 miljardin velkansa ystävällisille rahoittajilleen. Ei todellakaan - vaan 99%:n todennäköisyydellä valtiolla ei sillloinkaan ole yhtään ylimääräisiä varoja vaan sama prosessi tehdään uudelleen. Tällä kertaa velkasumma on isompi koska nyt pitää pääomittaa kokonaiset 60 miljardia uusilla viiden vuoden korollisilla velkakirjoilla. Ja todenäköisesti se seuraavakin kerta kun velkakirjat erääntyvät nekin pääomitetaan uusilla isommille summille kirjoitetuilla velkakirjoilla - ja prosessi jatkuu ja jatkuu...ja valtion velka kasvaa kasvamistaan.

Näin valtio käytännössä siirtää satoja miljardeja veronmaksajiltaan keräämiään veroja yksityisille pankeille - sijoittajille. Sijoittajat vuorostaan edustavat yhteiskunnan kaikkein rikkaimpia - koska väin näillä on runsaasti ylimääräistä mitä sijoittaa tällaiseen peliin. Tavallinen kansa ei sijoita vaan ostaa ruokaa ja maksaa sähkönsä.

Valtioita voi siis pitää eräänlaisina suuren luokan rahastuksen välikäsinä. Valtioiden avulla kansainväliset investointipankit keräävät huikeita korkotuottoja kaikkialta maailmassa.

Tanskalainen Kjeld Heising nimeää artikkelissaan The Global Pyramid of Power, valtiot "rahapölynimureiksi" joiden avulla kaikkia ihmisiä kaikkialla maailmassa rahastetaan. Ei hullummin todettu.

The emptying takes place in the populations, and in the public (statal) economies. In these countries, the states are vacuum cleaners, transfering wealth from the bottom to the top.

sunnuntai 12. lokakuuta 2008

Rahapoliittista uudistusta mallia 1943

Profeetallinen kirje vuodelta 1943. Tämä liittyy aiheeseen "monetary reform" eli suomeksi radikaaliin raha-polittiiseen uudistukseen. Mikä se sitten on, saatat kysyä.

Kysymys on kaikessa yksinkertaisuudessaan siitä että rahaa voi synnyttää muillakin keinoin kuin luomatta velkaa.

Kysymys on siitä että nykyinen yksityisomisteinen pankkijärjestelmä luo rahaa tyhjästä velkapapereita vastaan. Tämä ei ole suuren enemmistön etujen mukaista. Rahauudistusta on vaadittu jo toistastaa vuotta eri tahojen sunnalta.

Wake up from your slumber blogista poimittu:

A very prophetic letter from 1943.

www.scribd.com/doc/6489388/Demand-for-Monetary-Reform-1943-letter

Demand for Monetary Reform: 1943 letter

"...This has led to the gradual rise of a form of national, international and supra- national power, dominating through its monopolisaton of the National social credit all the basic creative activities of mankind. Thus, in this as in other countries, it has become impossible to obtain publication in the press, or to broadcast on the radio, the truth concerning this economic enslavement which holds the peoples of the world in thrall."

"...But the real danger, well understood in every preceding era of history, is the undermining of all lawfully constituted authority by the creation and destruction of money carried on in secret for private gain and the acquisition of power."

"...But the issue and destruction of money by the money-lender is not a service, but a weapon which can be and has been used to perpetuate poverty amidst abundance, which renders individuals and nations powerless to protect themselves, and which may even be perverted to serve vast designs for the complete subjugation of the human race to tyranny, exploitation and the powers of darkness and evil."

**

Tästä selviää että kirjeen oli allekirjoittanut joukko valveutuneita ja huolestuneita kansalaisia - peräti 32 henkilöä. Näide joukossa oli yksi Nobel-palkittu ja useita muita oman aikansa arvostettuja.

Ron Paul äänessä



"Ron Paul Rescue Plan is not good" 10/10/08




Päivitys: Tässä neljä toista uunituoretta ron-paul-videota:

http://www.prisonplanet.com/ron-paul-on-the-state-of-the-economy.html


Tämä ehkä niistä se kaikkein oleellisin...

lauantai 11. lokakuuta 2008

Jim Rogers: Inflationary Holocaust

"Jos minä olisin ollut uutisten haastateltavana joka viikkoa viimeisten vuosien aikana ja jos kaikki mitä olisin sanonut olisi osoittaunut vääräksi - niin luottaisitko edelleen mielipiteisiini ? Kysyisitkö edelleen neuvoa minulta? Miksi siis Bernankea, Paulsonia ja Bushia edelleen kuunnellaan..?"

Katso Jim Rogersin haastattelua. Poimituttu täältä.




Legendary investor Jim Rogers warned during a CNBC interview this morning that global central banks are creating the environment for an inflationary holocaust by their ceaseless overprinting of currency, a measure that isn’t even successful in stabilizing the stock market.

Rogers said that the only solution to the market crisis was to let failing banks and speculators go bankrupt and stop pumping endless amounts of liquidity into the system, labeling it outrageous that responsible investors and taxpayers are being made to bail out crooks on Wall Street.

torstai 9. lokakuuta 2008

David Dees sanoo sen kuvin

Amerikan roskapankki - eturistiriitoja ja tosiasioita joista media vaikenee

Täytyy edelleen jatkaa tuosta paljon puhutusta amerikkalaisten 700-miljardin "roskapankkiratkaisusta". Jos täkäläisiin uutisiin on luottaminen niin tasan kaikki "asiantuntijat" näyttävät kannattavan tuota kiisteltyä ratkaisua. Suomen hallitus mukaan luettuna. Kaikki asiantuntijakataiset ja asiantuntijavanhaset kiittävät yhteen ääneen tuota valtaisaa rahoitusalan "kaukonäköistä järkevää pelastuspakettia" ja odottavat että finanssiaurinko nousee pilvettömältä taivaalta.

Muistutuksena niille jotka eivät ole jaksaneet seurailla uutisia: Investointipankit pelasivat uhkapeliä valtavilla panoksilla ja rahastivat tuhansia miljardeja johtajilleen ja omistajilleen. Nyt sitten kun menee huonommin niin tuon kaavaillun "roskapankin" avulla siirretään investointipankkien yhtäkkiset satojen jopa tuhansien miljardien uhkapelin kirjanpidolliset tappiot kansalaisten maksettaviksi. Miksikö - no siksi että eräät "asiantuntijat" (=kyseisten pankkien entinen johto joka nyt istuu valtiovarainministeriön johdossa enää vuodenvaihteeseen 2008-2009) väittävät että nämä pankit ovat muka "liian isoja kaatumaan". Nämä samaiset "asiantuntijat" hakeutuvat luonnollisesti takaisin entisiin pankkeihin(sa) heti kuin Bushin hallintokausi loppuu.
Englanniksi käytetään yleisesti käsitettä "the revolving door" kun tarkoitetaan sitä miten teollisuuden ja rahoitusalan isokenkäiset pomppivat "toimitusjohtajista-ministereiksi-ja-takaisin-toimitusjohtajiksi". Ja kukaan ei siis näe mitään eturistiriitoja ???

Totuus on kuitenkin se että moni on huomauttanut tästä. Uutismedia ei vaan välitä meille tietoa tästä. Media kai haluaa että on parempi jos kuvittelemme että asiasta vallitsee laaja konsensus. (ihan kuin Arsenalista aikanaan..)

Moni on siis osoittanut eturistiriitoja. Tässä eräs parhaista esityksistä. Kalifornialainen kongressiedustaja Brad Sherman on äänessä jopa 30 min.

Puolituntinen voi tuntua pitkältä - mutta jos minulta kysyt niin koko juttua kannattaa ehdottomasti kuunnella koska harvoin kuulee näin suorasanaista selkeätä puhetta.

Suoraa puhetta missä "pelastuspaketin" todellisen edunsaajat paljastetaan ja myös se todennäköisin syy miksi tähän yleensä lähdettiin väen väkisin ja hirmuisella kiireellä.

BrasscheckTV: How the crooked bailout was passed by Congress. Fraud, bribery and threats of violence



Brad Shermanin puhe kokonaisuudessaa näistä linkeistä (pientä päällekkäisyyttä on)

http://www.youtube.com/watch?v=p6KRXnYgu5I

http://www.youtube.com/watch?v=55lOhYw8Lxk

http://www.youtube.com/watch?v=SHFUa4SpPBU

Päivitys: Uusin käänne - "Neel Kashkari -pukki kaalimaan vartijana". (Luottaisitko sinä mieheen joka näyttää Nosferatun ja Steven-Segal-leffan-pahiksen risteytykseltä.)

Conflict of interest doesn´t even come close - the fox guarding the henhouse is a more accurate summation

keskiviikko 8. lokakuuta 2008

Nosta kaikki rahasi pankista 16. lokakuuta

Tällainen nosta-rahasi-pankista-idea on leviämässä netissä. En tiedä kuinka laajalle se on levinnyt. Idea perustuu siihen että jos riittävän moni nostaa rahansa pankit kaatuvat koska vakavaraisuusraja alittuu ja pankki joutuu hakeutumaan selvitystilaan.
Samalla mahdollisesti kaatuu koko velkapohjainen laillistettu riistojärjestelmä. Tiedä sitten mitä saisimme tilalle.
Ainakin tiedän sen että ne samat jotka ovat nykytouhun takana istuisivat edelleen ohjaksissa, joten vähän kyllä epäilen että nykyisen tilalle tuleva kyhäelmä olisi yhtään nykyistä parempi.

Ja peikko on aina peikko sanoo Smoking Mirrors-blogi usimmassa postauksessan.

(Klikkaa kuvaa niin se suurenee.)

























http://apina.biz/9911.jpg

tiistai 7. lokakuuta 2008

Future Shock - Kurkistus lähitulevaisuuteen

Chris Martenson-piste-com on mielenkiintoinen saitti mistä löytyy paljon kansantaloudellista arvokasta yleistietoa kelle tahansa joka on sekä - virkeä ja valveutunut - että osaa rittävän hyvin englantia.
Sivustolta löytyy mm Chris Martenson Crash Course niminen ilmaiskurssi joka on 20- osainen PowerPoint-tyyppinen esitelmä joka on antoisa ja pistää kenet tahansa miettimään.

Olen kurkistellut sinne aina välillä läpi alkusyksyn ja nyt huomasin että vihdoin myös kappale 19 on valmis.
Tämä kappale on tavallaan hyvä kooste mistä voi katsella mitä kaikkea kurssi käsittelee aikaisemmissa 1-18 kappaleissa. Jos kiinnostuit voit katsella kaikkia osia omalla ajallasi. Tähän menee yhteensä noin kolme tuntia jollen muista ihan väärin.

Tässä linkki mihin tämän blogipostauksen otsikko viittaa:

http://www.chrismartenson.com/future_shock

Doug Rokke puhuu uraanin käytöstä taistelukentällä



Video on poimittu täältä. Samalta paikalta löytää lisää kiinnostavia videoita köyhdytetyn uraanin käytöstä.

Muuten, tiesithän että myös Suomi osallistui KFOR- operaatioon:

Suomi osallistuu operaatioon 400 sotilaalla, mikä vastaa kahta operatiivista komppaniaa. KFOR-osallistuminen on Suomen määrällisesti merkittävin yksittäinen panos rauhanturvaamiseen.

Tässä juttu siitä että KFOR-jäseniä varoitettiin etukäteen käyhdytetyn uraanin vaarallisuudesta. Tästä riippumatta tuntuu että tätä valtavaa ongelmaa vähätellään.

Kfor members warned about depleted uranium in Kosmet

Upon entry into Kosmet in 1999, members of the Kfor brigade West had received a Nuclear-Biological-Chemical booklet which warned of radiological dangers, writes the Frankfurt News.

A copy of the booklet was given to the paper by Falco Accame, an Italian admiral, who upon retiring had become an MP and activities of the Association for the Protection of Soldiers who have become ill from the effects of depleted uranium in peace missions.
This booklet states that vehicles and material of the Serbian Army can represent a danger to persons coming in close contact.

The text is, according to experts, the first official and explicit confirmation that NATO had used not only OU-missiles but also cruise missiles with depleted uranium.

Tässä vielä toinen video:

Modern Money Mecanics

Pieni muistutus siitä mitä mielenkiintoista uusi zeitgeistmovie addendum mm sisältää mikäli et jaksanut katsoa sitä vielä.

http://www.youtube.com/watch?v=vm3DixfL9o0




http://dotconnectoruk.blogspot.com/2008/10/money-from-nothing-how-illuminati.html

maanantai 6. lokakuuta 2008

The Uranium Wars: Uraanisodat 1945-2008

Talouskriisi sikseen hetkeksi. Haluan hetkeksi siirtää huomiosi pitkälti vaiettuun ja surullisen ikävään ongelmaan joka liittyy uraanin käyttöön nykyisessä sodankäynnissä. Enkä nyt puhu amerikkalaisten tiputtamista paljon julkisuutta saaneista joukkotuhoaseista en siis Hiroshiman tuhonnut uraani-235-pommista enkä Nagasakin tuhonnut plutonium-pommista. Näistä voisi kirjoittaa eri jutun joskus perustuen John Pilgerin paljastuksiin mm siitä että tosiasiassa Japani oli useaan otteeseen jo antautunut ehdoitta.
On surullisen ilmeistä että ympäristöstä ja siviiliväestön kohtuuttomista kärsimyksistä totaalisen täysin välinpitämättömät tahot Amerikan sotilasjohdossa lähinnä uteliaisuuttaan halusivat kokeilla vielä näiden pommien tehoa. Olivathan jenkit jo 9-10. maaliskuuta 1945 pommittaneet Tokiota palopommeilla joiden myötä enemmän siviilejä kuoli kuin mitä elokuun ydinpommeihin.

Mutta jätetään nuo etovat ja vastenmieliset toteamukset - ja asiaan: Tiesitkö sinä että eufemistisesti "käyhdytetyksi" nimitetyn uraanin (isotooppien 236 ja 238) laaja käyttö lännen sodankäynnissä on alkanut jo 1960-luvulla. Raskaiden 5000 asteen kuumuudessa räjähtävien uraaniammusten myötä kuumia uraanioksiidihiukkasia on levinnyt laajalti lähes koko asuttuun maailmaan. Monet sairastusmiset ja epidemiat omassakin yhteiskunnassamme voidaan jäljittää uraanin ammuskäyttöön.
Kanadalainen whistle-blower tiedenainen ja Laurence Livermoore Laboratoriesin entinen tutkija joka sai tarpeekseen työantajastaan - dr Leuren Moret kertoo useissa haastatteluissa miten esim sokeritaudin leviäminen jopa meillä Suomessa nimenomaan liittyy uraaniin ja radiokatiivisten hiukkasten leviämiseen "jet-stream" ilmavirtoja pitkin sotatantereilta sivilisaatiomme riesaksi. Riesa ei ole vain inhimillisellä tasolla vaan sekä kansantaloudellinen uhka että kansanterveydellinen vuositatojen riesa.
Leuren Moret kertoo että sokeritaudin leviämisessä on kaikki epidemian tunnusmerkit. Nykyiset 32 miljoonaa sokeritautista ovat 15-20 päästä 230 miljoonaa.
Leuren Moret katsoo tämän olevan osa tarkoituksellista population control politiikkaa - ei politiikkaa millä jotkut tahot joilla on valta ja keinot lyhentää elämämme ja tappaa meitä - myös tekee sen onnistuneesti. Tässä toinen linkki.

Tätä kirjoittaessa on vaikea olla tuntematta syvää vihaa ja halveuksuntaa tällaisia e.m. tahoja kohtaan. Tätä kirjoitusta lukevien joukossa on varmaan sellaisia jotka välittämästi hekottaen kuittaavat tämän jonain "salaliittoteoriana" ja pelkkinä väitteinä joita ei mitenkään voi todistaa.

Olen eri mieltä - hyvinkin eri mieltä. Katso ja kuuntele siis mitä Leuren Moret sanoo. Jos löydät yhdenkin kohdan missä jotenkin koet voivasi todistaa edes hapuilvasti että se mitä hän sanoo ei pidä paikkansa olisin kiitollinen jos toisit sen esiin kommenteissa alla.

Lisääkseni mielenkiintoasi haluan vielä kertoa että haastattelun lopussa eräs arvoitus selviää.
Se miksi Israelin armeija oli niin ylivoimainen Yom Kippur-sodassa 1973. Tässä selviää myös ettei Tjernobylin tapaus 1985 ehkä sittenkään ollut pelkkä vahinko.

Usko tai älä mutta köydhytettyä uraania on ammuksina levitetty maailmaan yli 800 tonnia.
Leuren Moret toteaa asiantuntijana että tämä määrä vastaa n 83.000 Nagasakin pommia.

http://www.consciousmedianetwork.com/members/lmoret.htm

Tämä alla oleva teksti englanniksi on poimittu yllä olevan linkin avaamalta sivulta:


Depleted Uranium ContaminationLauren Moret

After working for 5 years at the Lawrence Berkeley National Lab and 2 years at the Livermore nuclear weapons lab, Leuren Moret left Livermore and now dedicates her life to revealing and understanding the actual health effects of radiation exposure.

Leuren contributed to a scientific report on depleted uranium to advise the United Nations' subcommission investigating the illegality of depleted uranium munitions. She has also worked extensively with indigenous people contaminated by radiation from the nuclear weapons program, communities in the US and other countries exposed to radiation from related activities, and communities impacted by radiation from nuclear power plants.

Currently Leuren is helping educate the governments and peoples of the world regarding the dangers of depleted uranium being used in the occupation of Iraq, and the very real possibility that this us is in fact a war crime. With graphic photographs and scientific facts, Leuren drives home the terrible effects of this kind of nuclear war in her presentations.

Leuren also testified in June of 2003 in Japan as an expert on depleted uranium at a public hearing for the international war crimes tribunal, trying President Bush for war crimes in Afghanistan. She is active in a tribunal trying him for war crimes in the U.S. military action in Iraq.

In an article about Depleted Uranium dust Leuren writes, "Exposure pathways for depleted uranium can be through the skin, by inhalation, and ingestion. Nano-particles have high mobility and can easily enter the body. Inhalation of nano-particles of depleted uranium is the most hazardous exposure, because the particles pass through the lung-blood barrier directly into the blood."

"When inhaled through the nose, nano-particles can cross the olfactory bulb directly into the brain through the blood brain barrier, where they migrate all through the brain," she wrote. "Many Gulf era soldiers exposed to depleted uranium have been diagnosed with brain tumors, brain damage and impaired thought processes. Uranium can interfere with the mitochondria, which provide energy for the nerve processes, and transmittal of the nerve signal across synapses in the brain.

sunnuntai 5. lokakuuta 2008

Naomi Wolf: vallankaappaus tehty 1. lokakuuta 2008

Kirjailija-aktivisti Naomi Wolf viittaa tietysti tilanteeseen USA:ssa. Sotilaita, n 4000 - aioitaan käyttää "crowd control-tehtäviin" järjestyksen valvonnassa maan sisällä. Nämä eivät vastaa muille kuin nykyiselle presidentille. Koko maailma on nyt USA:n "terrorin vastaisen sodan" taistelukenttänä. Yhtäläisyyksiä nähdään Mussoliinin Italiaan 1936. Presidentti Bush pitää nyt pidättää, sanoo Naomi Wolf. Tästä ei Hesari taida kirjoittaa...

Perustelut väitteille selviävät haastattelusta. 27 min.




Interview with Naomi Wolf author of “Give Me Liberty: A Handbook for American Revolutionaries” given October 4, 2008 on Mind Over Matters, KEXP 90.3 FM Seattle.

Lisää salaisuuksia paljastumassa...

Tiesitkö että Federal Reserve loi 188 miljardia dollaria päivässä viime viikolla...

Zeitgeist - Addendum

Suositun zeitgeist-leffan jatko-osa missä harvinaisen hyvä ja ymmärrettävällä tavalla tehty osio siiten miten keskuspankit ja liikepankit luovat rahaa tyhjästä ja velkaanuttavat koko yhteiskunnan.
Mitään tietämättömät ihmistyömyyrät (taloudelliset orjat) raatavat selkänahka veressä kunnes yhteiskunnan velka on kasvanut niin isoksi että velkaverkosto romahtaa. Tämä on juuri nyt tapahtumassa USA:ssa.


The new Zeitgeist Film has just been released!

Please watch online for free http://www.zeitgeistmovie.com/

It offers a window of hope for real social change. It gives real tangible solutions that can transform us from our current debt based monetary system into a innovative technology driven, resourced based system of abundance, sustainability and individual freedom.
If you are tired as I am of the artificial institutions of power that have enslaved and impoversed of the worlds populations and truly want to see our planet live in peace as well as witness a true renaissance of innovation and ingenuity, help break the matrix, please pass on the message.
please also see...

Päivitys: Zeitgeist Addendum saa kritiikkiä mm Ed Griffin paheksuu joitain yleistyksiä ja yksinkertaistamisia.

http://www.thevenusproject.com/

Vähän lisää "tinfoilhat"- juttuja

Jos kuulut niihin jotka kuvittelee tietävänsä mikä on todellista mitä ei - mikä totta mikä ei - mikä mahdollista mistä ei - niin älä ihmeessä klikkaa linkkiä alla. Minä taas kuulun niihin jotka eivät tiedä - siksi katson hyväksi kuunnella kaikenlaisia näkemyksiä - varmuuden vuoksi. En halua lietsoa pelkoa enkä vähätellä kehkeytyvän tilanteen vakavuutta.

Tässä kuitenkin linkki: Project Camelot-ryhmä haastattelee miestä nimeltä Bill Deagle. Deagle kertoo tuntemuksiaan ja näkemyksiään siitä mitä hänen mielestään näyttäisi olevan tulossa. Toivon todellakin että Deagle on väärässä.

[Huom. Jostain syystä tämä linkki ei jostain syystä auennut Project Camelot kotisivujen kohdalta "Whats New" vaan jouduin etsimään sen aivan muualta.]