torstai 10. heinäkuuta 2008
lauantai 5. heinäkuuta 2008
Ron Paul saa rajua krittiikkiä nettisivuilla
Entä miksi RP oikeasti ei lähtenyt mukaan kilpaan "as a third party candidate" ?
Onko tässä jotain hämärää ?
http://www.gnosticliberationfront.com/is_ron_paul_a_ringer.htm
Vaikka julkaisenkin linkin niin en ota itse kantaa asiaan tässä vaiheessa. Totean vain lakonisesti että kaikkia asioita pitää voida tarkastella eri kanteilta.
Tapaus Michael James
Eli onko holokaustismi EU:n uusi uskonto ? Näin väittää Saksassa asuva brittitoimittaja Mike James ja on kieltäytynyt tunnustamasta sellaista uskontoa. No kuinka ollakaan mies on heti pahassa liemessä. Viranomaiset uhkaavat häntä nyt jopa pakkohoidolla ja ovat jo kerran pakkokeinoin syöttäneet häneen rajusti mieleen ja mielentilaan vaikuttavaa kemikaalisekoitetta. Mies voi vielä päätyä marttyyriksi.
Minua itseäni vaivaa lähinnä se että taas sitten nähdään uusia esimerkkejä siitä miten EU:sta on tulossa yhtä totalitäärinen kuin itse Neuvostoliitto Stalinin aikaan. Siellä toisinajatteliat aluksi lahdattiin, sitten ne keksittiin lähettää Siperiaan ja lopulta sitten 1960-luvulta alkaen ne laitettiin pakkohoitoon - edellyttäen että tarinat pitävät paikkansa.
Tällaistako Euroopassa 2008? Se ei sovi minulle. Tässä mielessä olen parantumaton libertaristi. Jokainen uskokoon mitä haluaa - ei usko sellainen ole asia mihin viranomaiset voivat puuttua. Näin ajattelen ainakin minä.
Muutama sana vielä Mike Jamesista. Hän asuu Saksassa ja leikkii nyt tulella koska ei katso henkilökohtaisesti voivansa allekirjoittaa mitään todistajalausuntoa tai paperia missä vakuuttaa tietävänsä siitä miten monta ihmistä keskitysleiressä mahdollisesti kuoli toisen maailmansodan aikana. Sodassa kuoli arviolta yli 60 miljoonaa ihmistä kaikista etnisistä ryhmistä muuhun hän ei itse ole valmis uskomaan. Ja sehän ei sovi viranomaisille. Lue lisää seurauksista tästä. Kyseinen artikkeli väitetysti poistettiin mm google cache-muistista alle vuorokaudessa siitä kun se julkaistiin. Tehokkaita poikia jossain. Olisikohan Tel Aviv....ainakin sitä kuuden miljoonan totuutta/tarinaa/myyttiä (valitse itse) vaalitaan kynsin hampain.
Mike James on muuten laatinut useita artikkeleita joita mm The Truthseeker on julkaissut. Tässä linkki niihin.
Tässä Jamesin ystävän kirjoittama artikkeli missä pohditaan aiotaanko ongelmallinen Mike James "eliminoida". Ystävä toteaa saaneensa epämääräisiä uhkailuja artikkelin jälkeen. Jos riittävän moni julkaisee tietoa tästä menee uhkailuista pohja. Tässä jotain siitä mitä tästä vaietusta kuumasta perunasta kirjoitetaan:
"Deleting the Truth: Will Zionist Jews Kill Mike James? The independent Internet media is abuzz. So too are the Zionists. Mike James has stirred a hornet’s nest and broken long-standing taboos but now even if they kill him – and they might – it will only confirm his accusations and make him a martyr"
perjantai 4. heinäkuuta 2008
Pankit ja velkaverkosto
Ratkaisu on yhteiskunnallinen luototus ! Fiat- eli uusrahaluototus kokonaan pois pankeilta.
Tässä kirjaa julkaisevan kustannusyhtiön perustelut sille miksi kirja on kuumaa tavaraa. Heh, pakko sanoa mutta tietääkseni kirjaa on täähän mennessä lähetetty tasan neljä kpl Suomeen. Meikä tilannut kaikki. No mutta tässä kuitenkin se teksti:
"Bankerna och skuldnätet" - vår farligaste bok hittills?
http://www.anarchos.se/product_info.php/products_id/37
Om man sätter likhetstecken mellan potentiell grundläggande samhällsförändring och fara, så vågar vi på Anarchos förlag nominera vår kommande bok "Bankerna och skuldnätet" till vår farligaste hittills. Författaren Ellen Hodgson Brown räds inte att peka ut de uppseendeväckande och bedrägliga förhållanden och problem som ligger till grund för det globala ekonomiska system som håller majoriteten av världens befolkning och stater i ett förlamande och förslavande skuldgrepp. Om du undrar varför de gällande ekonomiska systemen inte kan lösa världens problem, så hittar du svaret i denna bok. En briljant genomgång av hur de privata internationella bankirerna tog över makten på planeten och vad vi kan göra för att ändra på det, framlagt och förklarat på ett sätt som alla kan förstå. Läs mer om boken här!"
maanantai 30. kesäkuuta 2008
lauantai 28. kesäkuuta 2008
Money Reform Arguments by CAP
joka löytyy blogini etusivun oikeassa yläreunassa.
Klikkaa siis sarjakuvan kansikuvaa ja katso, lue ja kommentoi, please. Arvostaisin sitä !
Ja vaikka kommentit menevätkin nyt tarkastelun läpi niin en ole tiukkapipoinen joten moittiakin saa ihan vapaasti - kunhan perustelee moitteensa edes jotenkin....
George Bramley: Gods of Eden (1993)
Bramleyn kirjasta löytyy paljon juttua netistä. Se löytyy myös kokonaisuudessaan on-line versiona. Suosittelen kirjaa kaikille avomielisille ja uteliaille. Kirja on ollut hyvin ratkaiseva monen ihmisen ajattelun kehitykselle. Esim saksalainen kirjailija Jan Udo Holey kertoo ensimmäisen oman kirjansa esipuheessa miten juuri Bramley sai hänet heräämään ja aloittamaan oman kirjallisen tuotantonsa.
Mutta palataaksemme Bramleyn kirjaan: Erityisesti tämän blogin aihepiiriä koskevat luvut - "A New Aristocracy" - sekä "Funny Money".
"The newly-weakened monarchies and parliamentary governments allowed for greater power to be assumed by a new institution being installed by the revolutionaries: a new banking and monetary system. This new monetary system was a major element of the revolutions of the 16th, 17th, and 18th centuries, yet this fact is only minimally discussed in the majority of history books. Those who ran, and still run, the new monetary system have been aptly labeled by one author, Howard Katz, “the paper aristocracy.”
"This new money was a type of paper currency that could have its value deliberately and systematically diminished through a process known as “inflation.” It is the type of money still in use today. This new money, and the institutions which arose from it, have had an enormous impact on our modern civilization. We cannot fully appreciate the effects of Protestantism and the revolutions which arose out of it without comprehending just how the new money system works." (.....)
"The inevitable result was the enrichment of the careful goldsmith-turned-banker at the cost of the impoverishment of other people in the community.
That impoverishment was manifested either in the people’s need to give up things of value or in their need to toil longer to create the wealth needed to repay the banker. If the goldsmith was not careful and his monetary bubble burst, the people around him suffered anyway due to the disruption caused by the collapse of his bank and the loss of the value of his notes still in circulation.
Such was the birth of modern banking. Many people feel that it is an inherently dishonest system. It is. It is also socially and economically destabilizing, yet all of the world’s major monetary and banking systems today operate on a close variation of the system I just described."
The gold standard was certainly a terrific idea for those people who owned plenty of gold and silver, but it created an artificial reliance on a commodity that is not nearly as useful as many other products. To base an entire monetary system on a single commodity is better than basing it upon no commodities at all, but even under a gold standard paper notes will far exceed the metals used to back the notes. "
"The best solution is to root a money supply firmly in a nation’s entire valuable output so that the money acts as an accurate reflection of that output. "
Blogeille ennakkosensuuria kehitteillä
EU harkitsee blogeille ennakkosensuuria. Euroopan parlamentin kulttuuri- ja koulutusvaliokunnan hyväksymä mietintö suosittelee blogeille kirjoittajan rekisteröintiä, luokittelua sekä sisältöä koskevaa laatumerkintää, joiden hallinnoinnista vastaisi erityinen media-asiamies.
Hannu toteaa vielä itse kommentissaan: "Blogeista näyttää tulleen eliitille päänsärky. Ne levittävät kuulemma pahantahtoisesti disinformaatiota."
perjantai 27. kesäkuuta 2008
Revolution March, Washington 12. july 2008
Mutta pidetään peukkuja ettei näin käy....
Saas nähdä huomioiko media marssin.
http://www.revolutionmarch.com/
torstai 26. kesäkuuta 2008
keskiviikko 25. kesäkuuta 2008
Fox ja McCain
Nyt väkeä manipuloidaan näkemään McCain jonain tuttuna ja positiivisena "maan hymyilevänä isähahmona"..?
http://www.prisonplanet.com/articles/june2008/240608_b_exposure.htm
...indeed, they were able to show that repeated exposure to the same stimuli (photographs of women or geometrical shapes) enhanced liking for these stimuli more when the stimuli were presented subliminally (i.e., for only 5 milliseconds) than when they were presented with conscious awareness (i.e. for 500 milliseconds).
Keltainen Kupla - ja kulkee sähköllä
George Carlin in memoriam
George Carlin kuoli yllättäen nyt kesäkuussa 2008 vain 71-vuoden ikäisenä. Jäämme kaipaamaan häntä ja hänen tapaansa opettaa ja vihjaista syvällisistäkin asioista ja yhteiskunnallisista epäkohdista huumorin avulla.
Tässä Carlin puhuu opetustoimesta ja siitä miten valtiovalta ja todelliset valtapiirit ovat mukana touhussa kohtalokkain seurauksin. Koskee tietysti vain USA:ta..
Tässä toinen - ja oikeastaan suosikkini - missä hän puhuu uskonnosta...
keskiviikko 18. kesäkuuta 2008
Pienoisloisteputket ihmiskunnan riesana
Tässä usalainen kongressiedustaja Ted Poe kertoo miten asiat todellakin ovat. Elohopeaa ja riesaa. Ja Kiinan tuontia.
Mokomaa muka-viher-pelastakaamme-näin-planeetta-touhua ei voi katsella kuin halveksuen.
Eiköhän niistä LED:stä saisi vähänkuluttavaa ja edullista valaistusta jollain keinoin ?