tiistai 12. helmikuuta 2008
maanantai 11. helmikuuta 2008
Äänikynnys tulee
Ja äänikynnys estää uusien pienten ryhmittymien mahdollisuuksia tuoda julki asioita joista muut syystä tai toisesta vaikenevat. Äanikynnyksen arvioidaan asettuvan 3-4 prosentin välimaastoon. Luonnollisesti asiaa ajaa suurpuolueet jotka haluavat varmistaa omat etunsa ja ennaltaehkäistä kaikki heitä uhkaavat uudet tuulahdukset. Aamulehti kirjoittaa asiasta näin:
"Äänikynnys on epäreilu hanke
Äänikynnyksen alle jäävien puolueiden paikat jakautuisivat isojen kesken. Ne siis saisivat edelleen enemmän valtaa kuin niiden suhteellinen osuus kansan tahdosta edellyttää.
....
Äänikynnyksestä vielä: Jos raja olisi ollut olemassa jo parikymmentä vuotta sitten, kuinka kauan olisi kestänyt vihreiden nouseminen vakavasti otettavaksi poliittiseksi voimaksi?Voi olla, että monen mielestä liike olisi saanutkin pysyä poissa politiikasta, mutta minä nyt satun olemaan sillä kannalla, että uusien ja pienten ryhmien pääsy mukaan silloin tällöin on omiaan elävöittämään politiikkaa ja tuomaan vanhojen ajatteluunkin tuoreita tuulia."
Neljä kysymystä rahapoliitikastamme
Nämä asiat tulivat jo julki edellisen kohdan kommenteissa. Asian tärkeyden vuoksi teen kuitenkin tästä oman erillisen tekstin blogille.
Kysymys oli siis siitä että suomalaisille olisi kerrottava mitä rahamme oikeasti ovat ja missä vaiheessa ne syntyvät. Rahamäärähän kasvaa koko ajan ja moni kansalainen saattaa luulla että valtiovalta määrää ja päättää kierrossa olevan rahan määrästä ja sen hinnasta. Näinhän ei siis ole vaan tänä päivänä 98 % Suomessa kiertävästä rahasta on Sampon, Nordean ja muiden liikepankkien myöntämää luottoa - eli asuntolainoja, autolainoja ja muita kulutuslainoja sekä yritysten, Suomen valtion ja julkisyhteisöjen lainasaldoja. Jos jokainen liikkeellä oleva euro ynnätään saadaan iso summa jonka vastineena pankeilla on velkakirjoja. Yhteenlasketut velat ylittävät yhteenlasketun rahan koska velkojen korko ei ole laskettu liikkeelle luottona. Korko on siis revittävä jostain muualta. Korko revitäänkin toisten lainapääomista, kauppataseen ylijäämästä - ja ellei muu auta - ottamalla uutta lisälainaa. Noidankehä jatkuu, lisälainanotto on jatkuvasti tarpeen jotta rahaa olisi lainojen korollisiin lyhennyksiin. Pankkien osuus yhteyskunnan asuntokannasta ja muusta infrastruktuutuista eli vauraudesta kasvaa joka päivä.
Tänä päivänä Euroopan Keskuspankin paikalliskonttori, Suomen Pankki ei määrää paljon mitään vaan kerää lähinnä tietoa suomalaisista ja maamme talouskehityksestä ja välittää tiedot EKP:lle. Suomen Pankki toimeenpanee tietysti EKP:n politiikkaa Suomessa. EKP määrää koko euroalueen peruskorkotason - ja tämä koskee myös Suomea. EKP:n pienikin korkokorjaus vaikuttaa siis jokaisen suomalaisen lainakorkoihin. Viimeisten kuukausien ajan EKP on laskenut liikkeelle valtavasti uutta rahaa - useita satoja miljardeja - ns fiat rahaa. Nämä uusmiljardit ovat vähentäneet sitä ennen olevan euron ostovoimaa - eli aiheuttanut inflaatiota.
Moni on miettinyt sitä miksi näitä rahan luomiseen ja sen alkuperään liittyviä olosuhteita ja tosiasioita ei ole tuotu julki aikaisemmin. Miksi näistä ei keskustella julkisuudessa ? Jokainen joka näihin tosiasioihin tutustuu joutuu ymmälle, kokee että asiat eivät ole niin kuin niiden pitäisi olla ja katsoo että näitä pitäisi tuoda julki mitä pikimmin.
Mutta - miettikää seuraavia kysymyksiä:
Kysymys 1 : miten on mahdollista että meillä on ollut 200 kansanedustajaa 1918-2008 ajamassa kansan etuja - eikä tähän valtavaan epäkohtaan ole ymmärretty tai osattu puuttua ?
Kysymys 2. miten on mahdollista että yksikään Suomen Pankin pääjohtaja, johtokunnan jäsen tai muu monetarismiin sekaantunut suomalainen henkilö ei ole osannut tai uskaltanut tuoda julki näitä tosiasioita rahasta ?
Kysymys 3. Miksi yksikään pankinjohtaja, joka seuraa pankkinsa taloudellista tilannetta ja sen kehitystä taseesta ja tuloslaskelmasta ja huomaa, tietää ja tajuaa että pankin luototus olemattomalla kassavarannolla käytännössä luo täysin uutta rahaa tyhjästä, ei ole katsonut aiheelliseksi tuoda julki näitä asioita selvällä suomen kielellä - edes nimimerkillä tai salanimellä ?
Kysymys 4. Voiko olla niin että on olemassa jokin ylikansallinen "ylivalta" tai "taho" joka määrittelee tai sanelee suomalaisille poliitikoille ja virkamiehille sen missä finassijärjestelmän kritiikin raja kulkee. Ovatko siis nämä rahan alkuperään ja fiat rahan luomiseen
liittyvät poliittiset kysymykset jotenkin sellaisia että ne ovat kiellettyä aluetta ?
Jälkihuomautuksina: Eli olisiko todellakin niin että kansan luottamus poliitikkoihin kerralla romahtaisi jos näitä tuotaisiin julki oikein toden teolla ja ryminällä ? Nousisiko suomalainen lammaskansa hitaine hämäläisineen mellakoimaan ? Onko yleensä mitään mikä saisi kansan liikkeelle ? Tässähän tavallaan osoitetaan että velkaantuminen korkoa vastaan onkin ollut vain yksi poliittinen vaihtoehto. Muitakin ja parempia olisi ollut. Olen usein keskusteluissa yrittänyt kuvailla vallitsevaa tilannetta sillä että ihmisille velkojen ja korkojen myötä tavallaan on laitettu reppu täynnä kiviä selkään ja lähetetty mukaan maratonkisaan. Useimmat taistelevat itsensä maaliin sisulla mutta aina on niitä jotka eivät jaksa.
Tässä haluan siis kertoa että kivirepun voi riisua. Maratonin juoksee pari tuntia nopeammin ilman sitä. Elämän aikana maksettavien velkojen korot muodostavat repussa olevat kivet.
Vaikkemme itse lainaisi mitään maksamme silti kaikkissa hinnoissa jokaisen muun korkoja.
Maksamme näitä halusimme tai emme myös korkeissa veroissa - omalle hiellämme, verellämme ja kyynelillämme.
Elämä voisi olla hyvin erilaista. Ja ennen kaikkea se olisi mahdollista toteuttaa. Miksi sitä siis ei ole toteutettu ? Astutaanko kielletylle alueelle ? Jos sellainen on - kuka tämän kielletyn alueen on määrännyt ? Jos jokin sellainen taho on - niin millä keinoin valtioita pakotetaan pysymään ruodussa ? Talouspakotteinko ? Sodalla ?

sunnuntai 10. helmikuuta 2008
Kirja: The Revolution - A Manifesto
Ron Paul on myös kunnostautunut kirjailijana. Uusin teos The Revolution - A Manifesto ilmestyy joskus huhtuikuussa 2008. Tässä amazon-kirjakaupan linkki.Näin kirjasta sanotaan:
"Sinulle on valehdeltu, sinua on ryöstetty ja sinua on käytetty hyväksi. Ja tämän on tehnyt oma hallituksemme - eli ihmiset joita sinä äänestit edustamaan itseäsi, luottamuspaikoille. Ihmiset joihin sinun tulisi voida luottaa.Kansakunta janoaa muutosta, ja Vallankumous (kirja) on Ron Paul´in kutsu aseisiin."
Book Description
This much is true: you have been lied to, robbed and used by your own government-the people you elected into office and the people you should be able to trust...
In a nation thirsty for change, THE REVOLUTION is Ron Paul's call to arms. Moving from topic to topic at a quick pace, whittling everything down to its bare essentials, Paul tackles everything facing us today: the false choices in American politics, foreign policy as it was laid out by the founding fathers, how we can achieve economic freedom, how we should view abortion, civil liberties and personal responsibility, and what role the government is supposed to play in our lives. As Barry Goldwater defined conservatism in the 60s, Ron Paul redefines it for the 21st century with THE REVOLUTION.
Onko politiikka vain "poliittisesti mahdollisen" taidetta
Jonathan Martin kirjoittaa Lew Rockwell´in blogilla pitkästi Ron Paul´in valinnoista ja vaihtoehdoista. Voit kurkistaa koko juttua tästä. Tässä kirjoituksessa haluan kiinnittää huomioita vain yhteen lauseeseen:
"There is a real difference between long odds and impossible odds, and as we know, politics is the art of the possible."
Eli hänen mielestään politiikka on vain [poliittisesti] mahdollisen taidetta ja tekemistä.
Politiikkaanko ei siis saisi sotkea "mahdottomia"toiveita tai unelmia tai päiväunia paremmasta maailmasta. Kuulostaa varsin tylsältä. Mutta ehkä politiikka siksi juuri on niin tylsää monen mielestä, siis siksi koska siinä ei enää uskalleta tuoda julki omaa inhimillisyyttä eikä omia unelmia. Politiikan ei kyllä tarvitsisi olla näin tylsää. Olisiko peräti niin että jotta politiikka, eli yhteisten asioiden hoitaminen, muuttuisi jälleen kiinnostavaksi se tarvitsisi kipeästi väriläikkiä harmaaseen tylsään arkeensa.
Ron Paul oli/on selvä väriläiskä läntisen maailman poliittisessa arjessa. Ehkä mennyt syksy ja talvi USA-esivaaleineen juuri hänen vuoksensa oli monelle erilainen ja mielenkiintoinen. Ehkä Ron Paul tavallaan näytti meille esimerkkiä ja mallia siitä miten politiikan saa värikkääksi. Yksikään toinen esivaalikilvan ehdokas ei ollut samalla lailla edukseen - värikäs ja poikkeava.
Olisiko aika tehdä suomalaisestakin politiikasta värikästä ja elävää. Olisiko aika näyttää että perinteisten kysymysten kuten, "vasemmisto-oikeisto", "teollisuus-vihreät", "Natoon- ei-Natoon" ohella löytyy muita oleellisempia kysymyksiä joiden ympärillä tehdä politiikkaa.
Onhan mm Ron Paul´in kampanja on näyttänyt meille mallia ja nostanut esiin kauan vaiettuja alueita.
Lisäksi keitä poliitikkoja muistetaan ellei nimenomaan niitä jotka ovat tuoneet politikkaan väriä ja unelmia.... vrt MLK: "I have a dream".

lauantai 9. helmikuuta 2008
Ja mitähän nyt sitten seuraa....
Uusimpien mielipidetiedustelujen mukaan Bush ja US-kongressi saavat ennätyksellisen vähän kannatusta kansalaisiltaan. Kongressiin uskoo enää vajaat 22% kansasta. Presidentti Bush saa - outoa kyllä, edelleen 30%:lta kannatusta. Olen toki nähnyt alempiakin numeroita joskus.
Mitä sitten nämä numerot käytännössä tarkoittavat vaalien lopputuloksen suhteen. Ilmeisesti sitä että kansa haluaa muutosta. Entä mitä tarkoittaa muutos. Barack Obama lupaa muutosta. Hillary
Clinton lupaa muutosta. McCain taas lupaa jatkaa vielä hurjemmin Bushin aloittamaan linjaa.
Huckabeen lupauksiin en ole edes jaksanut syventyä, sorry. Ron Paul taas olisi tietysti se jonka vaalilupaukset ennakoisivat suurimpia muutoksia nykyiseen tilaan.
Mutta onko hänen sanomansa välittynyt äänestäjille - Yhdysvaltain kansalaisille ? Epäilen ettei ole.
Teollisuusjättien omistamat viisi päämediataloa ovat liittoutuneet ja satsaavat kaikki yhteiset resurssinsa valtavirtaehdokkaitten markkinointiin. Niinpä CNN, FOX, MSNBC ja muut eivät vapaaehtoisesti näytä tuoneen julki paljon mitään siitä mitä Ron Paul on viestinyt kampanjassaan. Voimme siis olettaa että valtaosa Yhdysvaltain äänestäjistä eivät näin ollen edes ole tietoisia kaikista vaihtoehdoista. Toki pitää muistaa että tähän mennessä - esivaaleissa ja caucus-nimisissä puolueiden paikallisäänestyksissä joitakin poikkeuksia mainitsematta, on saanut äänestää vain puolueen jäsenkirjalla. Ja monenlaista äänestysvilppiä lie tapahtunut koska tietääkseni ihan jokaisen osavaltion äänestyksen yhteydessä on ilmennyt valituksia ja ihmettelyä. Elektronisten äänestyskoneiden käyttö on vaarallinen tie. Samoin optisten lukijoiden käyttö. Huomasin tämän päivän lehdessä että nämä äänestyskoneet ovat nousemassa maihin Suomeenkin. Näitä tullaan kokeilemaan Kauniaisissa, Vihdissa ja Karkkilassa Hbl:n uutisen mukaan.
Ja ihmetelkää tätä : Oikeusministeriön vaalijohtajana esiintyvä henkilö nimeltä Arto Jääskeläinen lupaa ja takaa että järjestelmä on "vedenpitävä ja luotettava". Outoa että jenkit saavat lähetettyä ihmisen Kuuhun mutteivät kykene saamaan aikaiseksi tätä samaa vedenpitävää ja luotettavaa äänestysjärjestelmää mistä Jääskeläinen puhuu. Epäilen että tässä on se sama ilmiö kuin ydinvoimaloissa. Nimittäin suomalainen insinööri toteaa aina itsevarmasti että "meillä tämä valvonta ja turvajärjestelmä on vedenpitävä ja luotettava" Eli virheitä ja inhimillisiä erehdyksiä voi sattua vain muualla - ei Suomessa. Silti rahalla tai uhkailulla voi ostaa kenen tahansa vaalitoimitsijan - Suomessakin. Joka muuta kuvittelee elää satumaailmassa.
Palaakseni USA-vaaleihin - nyt kun jäljellä ovat enää McCain, Huckabee ja Ron Paul - suomenkin lehdistö on, kuten itse ennakoin - joutunut uudelleen ottamaan Ron Paul´in mukaan ehdokkaisiin. Ron Paul oli viikkoja uutispimennossa kuten muistanette. Mutta - poks - ja nyt mies mainitaan taas. Tosin Hbl kirjoitti - "den chanslösa Ron Paul" eli Ron Paul vailla mahdollisuuksia. Outoa että lehti ottaa noin selvästi kantaa. Kuvittelin että lehden tulee olla puolueeton ja kertoa meille uutiset eikä tuputtaa meille FOx-newsin ja CNN:n poliittisia mielipiteitä uutisina [=totuuksina?]
Minusta tuntuu että kamppailu jatkuu vielä pitkään. Ron Paul on jatkossa pakko ottaa mukaan republikaanien väittelyihin koska onhan edelleen monet esivaalit pitämättä. Kävi miten kävi on syytä olla tyytyväinen siitä että ensimmäistä kertaa sataan vuoteen maan finanssipolitikka ja keskuspankin rahavalta on ollut esillä kymmeniä kertoja pääuutisvälineissä läntisen suurvallan presidentinvaaleissa. Ensimmäistä kertaa sataan vuoteen ehdotetaan julkisuudessa sadoille miljoonille katsojille ympäri maailmaa että keskuspankista ja tuloverosta olisi päästävä.
Tämä kipinä on sytyttänyt tulen joka on levinnyt kaikkialle maailmaan. Tästä vielä kuullaan - Suomessakin. On aika tuoda julki ettei verotus olekaan se ainoa keino millä valtiovalta ja yhteiskunta voi rahoittaa menojaan. Tämän asian tajuaminen laajemmin kun leviää käy juuri niin kuin Henry Ford ennusti: Kun kansa joskus tajuaa miten pankit toimivat [eli miten luovat rahaa tyhjästä ja velottavat meiltä korkoa ja että maksamme tyhjästä tekaistun "rahan" heille takaisin - oikeiden hyödykkeiden arvolla eli hiellä,verellä ja kyynelillä] - syntyy vallankumous ennen aamunkoittoa.

torstai 7. helmikuuta 2008
Online primary - eli varjoesivaalien tulokset
Ron Paul is the winner of the National Online Primary with 8602 votes.
| Total votes are tallied next to candidate's name. | |
| The Candidates | |
| Democrat: | Republican: |
| Joe Biden (D) 15 | Rudy Giuliani (R) 56 |
| Hillary Clinton (D) 157 | Mike Huckabee (R) 185 |
| Chris Dodd (D) 9 | Duncan Hunter (R) 45 |
| John Edwards (D) 105 | John McCain (R) 43 |
| Mike Gravel (D) 25 | Ron Paul (R) 8602 |
| Dennis Kucinich (D) 272 | Mitt Romney (R) 99 |
| Barack Obama (D) 202 | Tom Tancredo (R) 39 |
| Bill Richardson (D) 23 | Fred Thompson (R) 76 |
| NONE OF THE ABOVE 47 | |
USPrimary2008.Com, 125 Rampart Way, Denver, Colorado, 80230, USA
http://www.usprimary2008.com/
Mitenköhän media reagoi tähän..?
Olipa kerran kolme porsasta, McCain, Romney ja Huckabee. Sitten Romney luovutti ja lähti kotiin apein mielin laskemaan jäljellä olevat rahansa. Montako porsasta tämän jälkeen tarinassa ?
Kaksiko ? Ei vaan tarinassa on jälleen kolme porsasta McCain, Huckabee ja Ron Paul.
Mistä Ron Paul ilmestyi ? Eihän häntä ollut tarinan alussa...ei ainakaan Suomen median mukaan.
Ei myöskään yleisradion uutisoinnissa. Ja muistanette ettei häntä ollut [enää] Ruotsissakaan.
Silti hän on sitkeästi mukana.
http://news.yahoo.com/s/ap/romney?MittIsOut
Tarinassa on se hauska puoli että tulee olemaan mielenkiintoista seurata miten media nyt yhtäkkiä joutuu myöntämään että niin..joo...niin..hmm..joo no..oikeasti niin siis joo..kyllähän tuo yks...Ron Paul todellakin on mukana..mut tietysti hän on vailla merkitystä siksi häntä ei ole huomioitu.
No - entäs nyt kun Romney on poissa kuvioista - onko Ron Paul´in merkitys suurempi vai pienempi kuin Romneyn ? Entäs kun Huckabee heittää pyyhkeen kehään ?
Ron Paul lie oikeasti ainoa republikaanien ehdokas jolla on varoja jatkaa kampanjaa. Lukemani mukaan itse Hillary Clinton on joutunut lainaamaan viisi miljoonaa jatkaakseen kampanjaansa.

" WASHINGTON - Mitt Romney suspended his faltering presidential campaign on Thursday, effectively sealing the Republican presidential nomination for John McCain. "I must now stand aside, for our party and our country," Romney told conservatives."
Tarinassa on se hauska puoli että tulee olemaan mielenkiintoista seurata miten media nyt yhtäkkiä joutuu myöntämään että niin..joo...niin..hmm..joo no..oikeasti niin siis joo..kyllähän tuo yks...Ron Paul todellakin on mukana..mut tietysti hän on vailla merkitystä siksi häntä ei ole huomioitu.
No - entäs nyt kun Romney on poissa kuvioista - onko Ron Paul´in merkitys suurempi vai pienempi kuin Romneyn ? Entäs kun Huckabee heittää pyyhkeen kehään ?
Ron Paul lie oikeasti ainoa republikaanien ehdokas jolla on varoja jatkaa kampanjaa. Lukemani mukaan itse Hillary Clinton on joutunut lainaamaan viisi miljoonaa jatkaakseen kampanjaansa.
keskiviikko 6. helmikuuta 2008
Willy Nelson : 9-11 oli Washingtonin sisäpiirin teko
Countrylaulaja Willy Nelson pääsi otsikoihin tänään 5.2 toteamalla suorassa radiolähetyksessä että Syskuun 11 2001 terroriteot mitä ilmeisimmin olivat USA-hallinnon sisäpiirin itsensä tekemiä räjäytyksiä. Valtavirtakanava ABC julkaisi jutun tästä etusivullaan. Nelsonia on myös syytetty olevan pelkkä sekopäinen marijuananpolttaja.
http://abcnews.go.com/Video/playerIndex?id=4244526
http://www.prisonplanet.com/articles/february2008/020508_dam_breaks.htm
Myös Hannu Yli-Karjanmaa kirjoittaa uutisesta näin:

Willie Nelson: Twin Towers Were Imploded On 9/11. Kantrilegenda Willie Nelson "on tullut ulos kaapista" ja kertonut käsityksenään, että WTC:n kolme pilvenpiirtäjää tuhottiin räjähdepurkumenetelmällä. "Näin tornien luhistuvan ja olen nähnyt imploosion Las Vegasissa - näiden välillä oli liikaa yhtäläisyyksiä ja näin myös rakennuksen luhistuvan johon ei ollut osunut mitään."
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)

Nyt kun Ron Paul kertoi eilen "keskeyttävänsä" kampanjansa seuraavaksi kuukaudeksi eduskuntavaalikampanjansa tähden, voidaan olla 100 % varmoja siitä, että John McCain on republikaanien presidenttiehdokas (ellei hän saa tyyliin sydänkohtausta).
Itse pidän myös äänestyskoneiden käyttöä erittäin huolestuttavana piirteenä, varsinkin silloin kun äänestyskoneet ovat kokonaan sähköisiä, eivätkä ne tuota paperitulostetta. NH:ssa republikaanien äänten uudelleenlaskenta on loppusuoralla ja erot aijempaan ovat erittäin pieniä. Ks. http://www.sos.nh.gov/recountresults-rep.htm
Itse olin mukana tässä uudelleenlaskuprosessissa ja se oli vilpitön. Voidaan siis sanoa, ettei NH:ssa ainakaan tapahtunut vaalivilppiä, mutta täällä vilpin riski on myös muuten pienempi koska NH:ssa on käytössä paperiset tarkastelomakkeet. Tosin silti myös täällä oli neljä pienempää ongelmaa:
1) Ääntenlasku uhattiin keskeyttää puutteellisten vapaaehtoisten tarkkailijoiden vuoksi (ongelma korjaantui kun lisää vapaaehtoisia saapui)
2) Joidenkin paikkakuntien ääniä ei aluksi ollut saatavilla (ongelma korjaantui)
3) Muutama pienempi paikka kunta hävitti koneen hylkäämät äänestyslomakkeet (kyse on tosin kymmenistä äänistä, ei sadoista saatikka tuhansista)
4) Tulostettujen äänestyslomakkeiden tarkkaa lukua ei ole saatavilla ja ylijäävät lomakkeet on jo tuhottu (pieni ongelma, mutta näiden olemassaololla voitaisiin poistaa viimeisetkin vaalivilppi epäilyt).
Demokraattien äänistä en tiedä mitään, eikä asia minua juurikaan kiinnosta.
Jos äänestyskoneista jotain hyvää haluaa kaivaa, niin on ainakin plussaa että kansalaiset suhtautuvat valtiovaltaan epäilevästi. Näin ei tiettävästi ole ollut sitten ensimmäisen maailmansodan. Tässä mielessä valtiovalta saattaa kaivaa maan altaan äänestyskoneiden käytöllä, vaikkei mitään vilppiä tapahtuisi.
Vaikka presidenttikilpa on ns. ohitse, niin seuraavaksi on vuorossa Ron Paul Congressin valinta, jossa meillä on ympäri USA:ta 42. Ron Paulia valittavana republikaaneista ja demokraateista. Jos saamme näistä sisään edes muutaman olisi se suuri ja tärkeä voitto.
Saa nähdä kuinka tässä lopulta käy, se on kuitenkin varmaa että "tämä ei jää tähän".