Suomalaisia pelotellaan taas valtion velan kasvulla – se pakottaa leikkauksiin ja veronkorotuksiin. On kuitenkin väärinkäsitys, että valtion pitäisi maksaa velkansa takaisin, sanoo Palkansaajien Tutkimuslaitoksen johtaja Jaakko Kiander. Väärinkäsitys perustuu hänen mukaansa suomalaiseen kulttuuriperintöön.Mitä tuohon sanoisi muuta kuin että: Aaaarghh - anna minun kaikki kestää!
Palkansaajien tutkimuslaitoksen (PT) johtaja Jaakko Kiander kritisoi voimakkaasti käsitystä, että valtion pitäisi maksaa velat pois. Hän nimittää tällaista näkemystä väärinkäsitykseksi. Valtion velka on nykyään noin 60 miljardia euroa. Talouden taantuman takia valtio ottaa lisää velkaa. Jos velan määrä kasvaa lähivuosina 100 miljardiin euroon, Kianderin mielestä ei ole syytä huolestua. Bkt:n kasvu syö velkaa!
Kolmen prosentin korolla valtio maksaisi kolme miljardia euroa vuodessa korkoja.
Kianderin mielestä olennaista on verrata korkomenoja bkt:hen. Nyt kolme miljardia on 1,6 prosenttia bkt:stä. Talous kuitenkin kasvaa.
– 30 vuoden päästä korkomeno olisi 0,75 prosenttia bkt:stä. Vaikka velalle ei tehtäisi mitään, suhteellinen korkomeno alenee. Samoin käy myös velan määrän: se pienenee suhteessa bkt:hen, jos uuttaa velkaa ei oteta.Lue koko juttu tästä klikkaamalla.
**
Eikö olisi vihdoin aika tajuta että valtion velkaannuttaminen on vain yhdenlaista politiikkaa.
Eihän valtio itsestään velkaannu, vaan valtion nimiin otetaan lainaa. Näin valtiovarainministeriön virkamiehet tekevät tieten tahtoen. Siellä ilmeisesti ajatellaan suoraviivaisesti ja ilman luovuutta. Toimitaan suoraviivaisesti vanhan mallin mukaan.
On toisenlaistakin politiikkaa. Täysivaltaisen valtion EI tarvitse lainata rahaa ! Täysivaltainen valtio voi ihan itse järjestää tarvitsemansa rahat. Täysivaltainen valtio ei joudu nöyrtymään pankkien edessä ja anomaan lainaa. Valtio on poliittisellä päätöksella aikanaan siirtänyt rahanluonnin pankeille ja valtio voi koska vain purkaa kyseisen päätöksen. Kaikki on siis vain politiikkaa ja politiikkaa voi muuttaa.
On naurettavaa todeta ettei korko muodosta ongelmaa Suomelle. Korko on todellinen ongelma vaikka se olisikin pieni suhteessa bruttokansantuotteeseen.
Korko on yksityispankkeja suosiva poliittinen käytäntö joka on vaatinut Suomelta valtavia rahasummia kautta itsenäisyysajan.
Laskin kerran että Suomi on esim pelkästään jo 1990-2008 maksanut korkoja n. 65 mrd euroa.
Kun riittävän moni kansan piirissä aikanaan tajuaa mitä raha on ja missä raha syntyy - eli pankeissa - pelkällä kirjauksella, tästä seuraa pian hankalia kysymyksiä poliitikoille. Politikko joka sanoo: - "no jaa- enhän minä tiennyt", saa aivan varmasti kenkää eduskunnasta.
Joka sanoo: " - no tiesin minä, mutta en voinut asialle mitään", saa yhtä varmasti kenkää.
Tulemme siis melko pian näkemään aivan uutta väkeä maamme kansanedustuslaitoksessa.
Suomella ja suomalaisilla on mitä ilmeisimmin siis vielä valoisa tulevaisuus edessä.