keskiviikko 4. maaliskuuta 2009

Maaliskuisia pohdintoja hiihtoladulta

Blogi näyttää jo rikkoneen 75.000 kävijän rajan. Ajattelin kirjoittaa muutaman sanan siitä mitä älynväläyksiä itse tulin keksineeksi sukset jalassa.

Jos kerran Vanhanen niin miksen minäkin. Vanhanen sai väitetysti "älynväläyksensä" nostaa suomalaisten eläkeikää jollakin hiihtoladulla. Myös minulle nousi outoja ajatuksia ajatuksia päähän, viime sunnuntai-iltapäivänä hiihtäessäni parisen tuntia Emäsalon läntisiä rantoja pitkin. Kun kilometrikaupalla sauvoo rantajäillä eikä seurana ole muuta juttuseuraa kuin uskollinen Molly-koira, niin mieli pallottelee aika monen ajatuksen kanssa. Näistä muutama jopa jäi mieleen pitemmäksi aikaa.

Ensinnäkin mielessäni pyöri tuo EU-perussopimus, ns "Lissabonin sopimus" - kaikkine piilosisältöineen - muutoksineen perusoikeuksiimme ja lisättyine valtaoikeuksineen viranomaisille. Näistä tosiasioista tuskin monikaan perustuslain puolesta äänestänyt suomalainen kansanedustaja on tietoinen. Meidän onneksemme, irlantilaiset vuorostaan taitavat pitkälti olla tietoisia näistä asioista - samoin tchekkipresidentti Vaclav Klaus.
(Päivitys: ilmeisesti Saksassakin ollaan tietoisia siitä että Lisabonin sopimus rikkoo saksalaista perustuslakia. Tässä linkki mielenkiintoiseen artikkeliin joka ehkä luo uutta toivoa. Ja miten on mahdollista ettei Suomessa ole noussut vastaavaa hälyä. Onhan se 99% varmaa että tuo eduskuntamme jo hyväksymä Lissabonin sopimus myös rikkoo suomalaista perustuslakia, vai mitä ?)

Mietin miten suomalaiset kansanedustajat yleensä ovat voineet äänestää perustuslain puolesta - vaikkeivät tiedä sen sisällöstä? Olemmeko me suomalaiset muita tyhmempiä - vai johtuuko moinen typerä äänestystulos siitä että hallituspuolueiden edustajat sokeasti äänestivät hallituksen ehdotuksen puolesta? Tästä seuraa jatkokysymyksenä se että tiesikö hallitus minkä puolesta propagoi vai luotettinko taas vain sokeasti Brysseliin?

Kysyn myös itseltäni - tiedettiinkö sitten hallituksen piirissä Lissabonin sopimuksen piilosisällöstä? Jos tiedettiin, niin miksi sitten tällaista runnottiin läpi?

Onko hallitukselle ehkä annettu jotain salaista lähitulevaisuuteen liittyvää tietoa - joka antaisi aihetta tällaiseen käyttäytymiseen ?

Voisiko olla niin että "finanssikriisiin" liittyy jotain todennäköisiä mellakkaskenarioita joihin vetoamalla EU:n ministerineuvosto ja komissio katsoo perussopimuksen kiireelliseksi ja kaikkien jäsenmaiden hallitusten runnovan sopimuksen läpi väen väkisin? Onhan Yhdysvalloissa tihkunut tietoja eräästä kongressin salaisesta kokouksesta, joka pidettiin maaliskuussa 2008.
Kokoushan oli Yhdysvaltian kongressin historiassa vasta neljäs salainen kokous. Eli jos kerran Amerikassa niin miksei Euroopassakin.

Onhan ennustettu että "finanssikriisi" tulee iskemään huomattavasti rajummin Eurooppaan kuin Yhdysvaltoihin, johtuen siitä että Euroopassa pankkien ns "vivutukset" ovat huomattavan paljon suurempia. Tässä eräs näkemys:
-Arvopaperistaminen (ja vivutus) oli turbomoottori pankkien voittojen kasvulle. Tuotekehittelyn ansiosta rahaa satoi kuin mannaa taivaasta ja syntyi kuin neitseellisesti tyhjästä, mutta ei kuitenkaan pyhästä vaan pahasta hengestä.
Kysyn siis itseltäni olisiko siis niin että sisäpiiriläiset EU:ssä tietää että taloustilanne tulee menemään niin hunningolle että Europpan eri maiden kansalaisten tyytymättömyys pian tulee saamaan ennen näkemättömiä mittasuhteita?
Tästäkö syystä järjestysviranomaisille piilosysätään Lissabonin sopimuksen mukaisia lisävaltuuksia ? Tästäkö syystä kansalaisia katsotaan tarpeen vangita jopa yhdeksäksi kuukaudeksi ilman syytettä tai todisteita? Odotetaanko siis Eurooppaankin mellakoita, kauppojen ryöstelyä ja muuta samankaltaista.
Onhan tällaista jo tavallaan ehditty kokea Kreikassa ja pienessä mittakaavassa Islannissa. Johdannaiskuplan puhjetessa ja finanssikriisin levitessä ja syventyessä 2009-2010 mitä tahansa lie mahdollista.

Mieleeni tuli myös: Oliko poliisin tahallinen ja törkeä Smash Asem-mielenosoituksen välintulo, pientä etukäteisharjoittelua? Ministeritkin kai sitten samalla harjoittelivat sitä miten viranomaisten röyhkeitä tempauksia kylmästi aina vaan tuetaan - vaikka jokaisen oikeustaju sanoo ihan muuta.

Entäs tämä: Onko meneillään oleva aselakien tiukentaminen myös osa tätä samaa? Hegelin dialektiikkamallin mukaan voimme kysyä itseltämme - oliko tämä se mitä alunperin haluttiin toteuttaa? Olivatko kouluampumiset siis tarkkaan harkittu laskelmoitu keino saada kansa vaatimaan joidenkin oikeuksiensa menettämistä? Spekulaatiota toki - mutta silti mahdollista. Olivatko siis Jokelan ja Kauhajoen ampujat jotenkin "ohjelmoitu" toteuttamaan tekojaan? Erilaiset vähemmän tunnetut "mind control-tekniikat" mahdollistavat tällaista. Tiedän tiedän - "salaliittoteorioita" lukija hekottaa itsekseen. Mutta mutta - jos otat selvää siitä mitä tänään tiedetään esim Robert Kennedyn murhaajasta Sirhan Sirhan niin ääni muuttuu kellossa. Tai selvitä mitä tiedetääni John Lennonia ampuneesta Mark Chapman´ista. Tai muistele elokuvaa nimeltä "The Manchurian Candidate".

USA:ssa tehdyistä julkkismurhista on runsaat 30 vuotta, joten tekniikka on kehittynyt ja erityisesti kännykän kehittelyn myötä on väitetysti hyvin mahdollista vaikuttaa halutun kohteen käyttäytymiseen. Eli suomeksi sanottunaa saada joku tekemään jotain sellaista mitä ei muuten tekisi - ja lopulta lopettamaan itsensä?

Puhumattakaan siitä miten hypnoosin avulla meihin jokaiseen voidaan vaikuttaa. Aihe on todella laaja, jos tätä aluetta lähtee penkomaan kannattaa eritysiesti lukea mitä eräästa pahamaineisesta brittiläisestä instituutiosta sanotaan - katso Tavistock Institute.

No oli miten oli - jos itse olisin kouluampujan vanhemman asemassa olisi hyvin kiitollinen jos selviäisi että lapseni hirmutekoon liittyisikin erilaisia"mind control"-temppuja - ja että lapseni ei ollutkaan simmissään paha.
Huomaa: En sano että suomalaisiin kouluampumisiin välttämättä liittyisi "mind control" tekniikoita - vaan, se mitä sanon on että meidän pitäisi olla tietoisia siitä että tällainenkin selitys on mahdollinen.
Huomaa myös että netti suorastaan vilisee tietoja joiden mukaan erilaiset masennusläkkeet kuten Prozac ja Ritalin - myös osaltaan voivat aiheuttaa selittämättömiä agressiotiloja kohteessa. Näin kohde - potilas - tavallaan voidaan katsoa olevan kemiallisen "mind control"-tekniikan uhri. Äläkä kuvittele etteikö lääketeollisuus olisi ollut tietoinen näistä sivuoireista.

Lopuksi: Väitän että eufemistisesti "finanssikriisiksi" nimetty taloudellinen ongelmatila tulee syventymään ja tilanne pahenemaan - ja jatkumaan vielä pitkään. Lyndon LaRouche katsoo omassa eilisessä kirjoituksessaan myös että tilanteen vakavuus on ennennäkemätön. Vastaavaa saa kuulemma etsiä 1400-luvulta asti.
We're at a point in history, the like of which has not been seen in Europe since the 14th-Century New Dark Age. And one of the problems we face in the world today, is precisely that: that there is no one living today, or for several generations in the past, who has any inkling whatsoever, of the event which grips the entire planet at this moment.
Toivotaan toki että LaRouche on väärässä - ja ehkä olisis syytä toivoa että myös omatkin älynväläykseni yllä menivät ns hankeen. Myönnän että minulla on vilkas mielikuvitus....

Päivitys: tässä video missä mm kerrotaan Ritalin-lääkkeen kytkystä väkivaltaan ja mahdollisesti kouluampumisiin.



David Icke:

'Several European countries have restricted gun laws in the wake of school massacres, gang violence and other gun-related crimes:

-Finland announced plans Wednesday to impose stricter restrictions on firearms, including raising the minimum age for handgun ownership from 15 to 20. The proposal was prompted by two school massacres within a year in which lone gunmen opened fire on classmates and teachers.
-Germany, where a gunman killed at least 11 people Wednesday, raised the legal age for owning recreational firearms from 18 to 21 following a 2002 shooting in Erfurt that killed 16 people, including 12 teachers.'

Repost: Zeitgeist Addendum

Löysin tämän videon taas vanhoista piiloista. Tämä on sen alkuperäisen Zeitgeist-elokuvan jatko-osa - Zeitgeist Addendum. Tässä sattuu olemaan ruotsinkielinen tekstitys. Tässä lista erikielisistä tekstitysvaihtoehdoista.

Elokuvan alkuosa käsittelee raha ja sitä mistä raha syntyy velasta. Sitten huomio siirtyy suurvaltapolitiikkaan ja kaikenlaiseen muuhun. Minusta tärkeintä olisi katsella ensimmäiset 45 min. Elokuva on yhä ajankohtaisempi tänään maaliskuussa 2009.

maanantai 2. maaliskuuta 2009

Uusipaavalniemi: Lama ei tullut yllätyksenä























Kiitos vihjeestä H Y-K.

Päivitys: M.U. kirjoittaa yllä olevassa artikkelissaan yhtä ja toista sellaista mistä ainakin minä olisin valmis tulkitsemaan tilanteen niin että M.U. monen muun rahauudistajan tavoin, katsoo
että nykyinen pankkitoiminta laillistettuine rahanluontikoneistoineen on tullut tiensä päähän.

"Euroalueella...(...)..luottojen lisäys vuodessa 2000 miljardia. Uuden rahan synnyttäminen kiihtyvään tahtiin luottojen kautta vastaa lähinnä pyramiidihuijausta."

"Myös pankkien nykytilanne läpivalaistava ja keplottelu estettävä."

"..pankkitoiminta otettava valtion hallintaan heti tarpeen vaatiessa."

Näyttää myös siltä kuin M.U. olisi samaa mieltä C.H. Douglasin "social credit"ajatuksen kanssa. Tässä tapausessahan, Douglas osoitti että yhteiskunnan velkaannuttua pankkijärjestelmälle ja nimenomaan korkojen vuoksi - suurta ostovoiman puutetta - ilmenee. Tätä on ortodoksisesti eli pankkien ahnaita etupiirejä ajatellen aina vaan paikattu uusilla lisäluotoilla - mutta tätä ei voi jatkaa ikuisuuksiin. Matematikalla voidaan osoittaa että tällä keplottelulla on rajansa. Douglas halusi paikata tätä kahdella keinoin: valtion jakamalla perustulolla sekä yrityksille suuntatuvalla hintatuella.
"Euroaluetta kohtaa 2000 miljardin ostovoiman puute vuositasolla..."
M.U. ei artikkelissa kerro miten ongelmaa ratkaisisi. Ostovoima on selväkielellä kuitenkin rahaa. Ja jos rahasta on puutetta - rahaa on lisättävä. Jos M.U. ei halua lisätä sitä velkaantumalla pankeille - en näe muuta keinoa kuin joko että EKP luo nämä rahat velatta - tai että valtiokohtaiset keskuspankit luovat ne ja laskevat ne liikenteeseen. Näitä rahoja ei saa laskettua liikenteeseen muilla keinoin kuin Douglasin mallin mukaan - joko suorilla tilisiirroilla eurokansalaisille perustulona - tai tilisiirroilla yrityksille hintatuen muodossa. Hintatuki tarkoittaa että liikkeet ja yritykset voivat laskea kuluttajahintoja vastaavasti, jolloin kansalaisten ostovoima kasvaa samoissa määrin. On makuasia miten se tehdään.

Kummassakin tapauksessa tämän 2000 miljardin euron eli 2000 miljardin euron lisäostovoiman on synnyttävä ilman että uutta velkaa syntyy. EKP tai valtiolliset keskuspankit voivat myös delegoida tämän pankeille: Pankit kirjaavat yksinkertaisesti jokaisen kansalaisen tilille määrätty summa kuukaudessa. Se ei ole pankeilta pois - vaan pankeille lisää - koska näitä kasvaneita tilisaldoja vastaan pankithan nykykäytännön mukaan voivat myöntää 10-15 kertaisesti uusia luottoja, jos valtiovarainministeri Jyrki Kataisen lausuntoja A-Plus-ohjelmassa on uskominen.
Näin pankit "pääomittuisivat" - ja ilman että kukaan velkaantuisi.

Silent Weapons for Quiet Wars

Kiitokset anonyymille tästä linkkivihjeestä. Kuten jo eräässä kommentissa kirjoitin, tämä löytyy William Cooperin kirjasta Behold A Pale Horse.(1991) Katson että tämä - nykyinen taloudellinen tilanne huomioiden - vaatii oman postauksensa. Onhan tämä useimmille tuntematon aineisto.

Harva meistä osaisi edes kuvitella että jotain näin pahansuopaa, ylimielistä ja silti niin seikkaperäisen järjestelmällistä taloudellista riisto-ohjelmaa on edes laadittu paperille.

Ja tietysti, Silent Weapons For Quiet Wars on moneen otteeseen jo tuomittu väärennökseksi - mutta alla olevien tekstikuvien lukija voi tietysti miettiä millä perustein. Kaikkihan toimii juuri näin. Aineisto on 43-sivuinen ja sen alkuperästä on sanottu näin:
A reprint of a document found in a IBM copier bought at a surplus sale. In short this document is a blue print for controlling a population. Some have claimed that it's a fake. If it's a fake then someone went to great lengths to draft such a insightful document - but why?
Tässä neljä kuvaa sisällöstä, sieltä täältä poimittuja. Suomentaminen taitaa nyt jäädä tekemättä.

































Summary:

























Päivitys: sama aineisto helpommin luettavissa ja kopioitavana tästä.

sunnuntai 1. maaliskuuta 2009

Itävallassa paikallisraha 1930-luvulla

JK:n välittämä artikkeli.

Tirolilaisen Wörglin kaupungin 4 300 asukkaasta 1 500 oli työttömänä 1930-luvun alussa. Kaupungin verotulot olivat romahtaneet. Kauppa ei käynyt, kun ihmiset yrittivät säästää joka pennin. Rahan hidas liikkuminen vähensi kaiken taloudellisen toiminnan minimiin.

Saksassa oli ensimmäisen maailmansodan jälkeisessä valuuttakriisissä otettu käyttöön rinnakkaisraha, leimatut setelit, jotka menettivät kokonaan arvonsa ellei niihin käynyt määräajoin hankkimassa uutta leimaa. Wörglin kaupunginjohtaja päätti kokeilla paikallisesti vastaavaa järjestelmää. Paikallisen pankin myöntämän lainan turvin painettiin pieni määrä seteleitä, jotka arvoltaan vastasivat shillinkiä mutta jotka oli käytävä leimaamassa kuukausittain arvon säilymiseksi. Leimasta veloitettiin prosentti setelin arvosta.

Kaupungin työntekijöiden palkoista puolet alettiin maksaa paikallisrahassa, ja se kelpasi myös paikallisten verojen maksuun. Kauppiaatkin hyväksyivät paikallisrahan maksuvälineeksi, sillä setelit saattoi koska tahansa vaihtaa pankissa shillinkeihin. Lunastushinta oli kaksi prosenttia setelin arvoa alempi.

Setelit kiersivät nopeasti, koska sukanvarressa ne olisivat olleet äkkiä arvottomia. Pian paikallisrahaa käytettiin yleisemmin kuin shillinkejä. Sillä ostettiin tavaroita ja palveluita, ja kauppa kasvoi vauhdilla. Julkinen kassa karttui asukkaiden maksaessa jäännösveronsa, ja kaupunki alkoi työllistää ihmisiä, kunnostaa teitä ja laajentaa viemäriverkostoa. Rakennuttipa kaupunki vesisäiliön ja hyppyrimäenkin velattomasti.

Wörglin menestys herätti kiinnostusta, ja monissa kaupungeissa alettiin suunnitella samanlaista mallia. Itävallan valtio oli suhtautunut Wörglin kokeiluun myönteisesti, mutta nyt keskuspankki pelästyi menettävänsä otteensa rahapolitiikasta. Jos paikallisrahat leviäisivät koko maahan, se ei enää pystyisi kontrolloimaan liikkeellä olevan rahan määrää eikä inflaatiovauhtia. Niinpä keskuspankki aloitti oikeudenkäynnin Wörglin kaupunkia vastaan, ja paikallisrahakokeilu lopetettiin syyskuussa 1933, kolmentoista kuukauden toiminnan jälkeen.

Muita Kumppanin artikkeleja:
1/01: Thaimaan paikallisraha bia
1/01: Paikallisraha Suomessa
4/99: Suomalaista vaihtoehtotaloutta

Lisäisin tähän itse vielä sen että saamme kiittää tätä kirjaa näistä tiedoista: Silvio Gesell: The Natural Economic Order .

Wikipedia:

John Maynard Keynes: General Theory of Employment, Interest and Money (1936):

"Gesell's main book is written in cool, scientific language; though it is suffused throughout by a more passionate, a more emotional devotion to social justice than some think decent in a scientist. The purpose of the book may be described as the establishment of an anti-Marxian socialism, a reaction against laissez-faire built on theoretical foundations totally unlike those of Marx in being based on an unfettering of competition instead of its abolition . . . I believe that the future will learn more from the spirit of Gesell than from that of Marx. The preface to The Natural Economic Order will indicate to the reader the moral quality of Gesell. The answer to Marxism is, I think, to be found along the lines of this preface." (p. 355).

"The idea behind Gesell's stamped money is sound." (p.357).

FKN News sums it all up: Laughing all the way from the bank

Kiitos KS vihjeestä.

Lissabonin sopimus ja julkinen rahoituskielto

Tästä oli paljon puhetta jo tuolla alempana - mutta päätin tehdä uuden postauksen koska rönsyilyn vaara oli ilmeinen.
Selailin nyt tuota laajaa EU-aineistoa parin tunnin ajan etsien jotain kohtaa missä esim. suoraan kiellettäisin kansallisia keskuspankkeja rahoittamasta julkista hallintoa.

[Here is a link to an english version of the same EU-constitution material as discussed here - that forbids member state central banks to finance member state government budget deficits]

Tällainen kohta löytyi, III -181. (huom. joudut kierittämään sivua aika paljon alas.)



lauantai 28. helmikuuta 2009

Daniele Ganser ja Nato

Sveitsiläinen dr. Daniele Ganser on rauhantutkija ja tunnettu kirjasta missä kerrotaan Naton salaisista armeijoista - Nato´s Secret Armies. Kirja löytyy ihme ja kumma jopa eestinkielisenä.

Mies on myös ollut mukana paljastamassa muita "false flag"-operaatioita, mm 9/11 -eli tapahtumat jotka johtivat, jo kaun ennalta suunniteltujen sotilaallisten hyökkäyksien toteuttamisiin täysin syyttömiä valtioita kohtaan.
Näin meillä on Irakin sota ja Afganistanin sota. Jälkimmäisessä suomalaiset GI-Jussit ovat mukana paukuttelemassa saadakseen "actioniä tylsyyteensä". Niin ja tietysti se varsin nolo kytky siihen oopiumviljelyyn - joka uudelleen pääsi täyteen vauhtiin kun ns talibanit syöstiin vallasta ulkomaisella interventiolla.

Mutta tässä piti keskittyä Ganseriin. Näin hänestä kirjoitetaan Prison Planet sivuilla:
...Dr. Daniele Ganser, an academic historian from Switzerland who has researched false flag terrorism in Europe. Besides his publicity around the 9/11 truth movement, I think also his historical work about the so-called “secret armies” is extremly interesting.
Tässä Ganser kertoo miten "false flag"- operaatioita paljastui jo 1980-luvulla ja myöhemmin.
(osa 4.) Muiden aiempien videoiden linkit alla. Huom. saksankielinen ja tekstitys englanniksi.


Original Video- More videos at TinyPic

  1. Daniele Ganser - part 1: How false flag conspirators were recruited
  2. Daniele Ganser - part 3: The two sides of secret armies
  3. Daniele Ganser - part 2: How much do politicians really know?
On ilman muuta selvää että nämä paljastukset ovat hyvin, hyvin noloja Nato:lle ja eritysesti suomalaisille natointoilijoille. En usko että nämä olisivat olleet näistä lainkaan tietoisia.

Natointoilijat laskevat varmaankin että tämä tieto - vaikka onkin julkista - ei saavuta kansalaisia, vaan että toivottu natomyönteisyys pikkuhiljaa palaa 50%:n tasolle. Kokoomus on se puolue joka kaikkein innokkaimmin yrittää ujuttaa Suomen Naton karsinaan. Näiden paljastusten, tulisi kaiken järjen mukaisesti vaikuttaa Kokoomuksen suosioon laskevasti.

Olen itse yhä varmempi siitä että Nato todellakaan ei edusta mitään myönteistä - ei meille suomalaisille eikä kenellekään toisellekaan. Nato tulisi purkaa samalla tavoin kuin Varsovan liitto aikanaa purettiin.

Ron Paul on Capital and Credit

Todellakin - pääoma ja luotto ovat täysin eri asioita. Hyvä että tästä muistutettiin.




Lähde.

perjantai 27. helmikuuta 2009

Ron Paul on World Government

Glenn Beck haastattelee ja paasaakin itse samalla. Ron Paul vastaa, nyökkää ja toteaa mm että G7-maiden johto, suunnittelee uutta maailmanlaajuista rahajärjestelmämallia, omin luvin ja kertomatta mitään edes kansanedustajille.

Kysymys kuuluu - kenen etuja ajatellen - sellainen suunnitellaan?



http://www.youtube.com/watch?v=o_sCQk5s3sw&eurl=

torstai 26. helmikuuta 2009

The Bankers Manifesto - Pankkirien Manifesti

Postaan tämän "Pankkiirien Manifestin" blogille kokonaisuudessaan englanniksi. Aineisto on melko masentava suomentaa. Väitetysti manifesti on vanhaa perua ja nähty joskus 1900-luvun alussa. Kirjoitus voi toki olla väärennös tai muuten vaan tahallisesti laadittu mustamaalaamaan suurpääomaa. Mutta - koen että aineistolla voi olla erityistä arvoa näinä aikoina. Lähde.

THE BANKERS MANIFESTO
Congressman Charles A. Lindbergh, Sr. revealed the Bankers Manifesto of 1892 to the U.S. Congress somewhere between 1907 and 1917.

We (the bankers) must proceed with caution and guard every move made, for the lower order of people are already showing signs of restless commotion. Prudence will therefore show a policy of apparently yielding to the popular will until our plans are so far consummated that we can declare our designs without fear of any organized resistance.

Organizations in the United States should be carefully watched by our trusted men, and we must take immediate steps to control these organizations in our interest or disrupt them.

At the coming Omaha convention to be held July 4, 1892, our men must attend and direct its movement or else there will be set on foot such antagonism to our designs as may require force to overcome.

This at the present time would be premature. We are not yet ready for such a crisis. Capital must protect itself in every possible manner through combination (conspiracy) and legislation.

The courts must be called to our aid, debts must be collected, bonds and mortgages foreclosed as rapidly as possible.

When, through the process of law, the common people have lost their homes, they will be more tractable and easily governed through the influence of the strong arm of the government applied to a central power of imperial wealth under the control of the leading financiers.

People without homes will not quarrel with their leaders. History repeats itself in regular cycles.
This truth is well known among our principal men who are engaged in forming an imperialism of the world. While they are doing this, the people must be kept in a state of political antagonism.

The question of tariff reform must be urged through the organization known as the Democratic Party, and the question of protection with the reciprocity must be forced to view through the Republican Party.

By thus dividing voters, we can get them to expend their energies in fighting over questions of no importance to us, except as teachers to the common herd. Thus, by discrete actions, we can secure all that has been so generously planned and successfully accomplished.

Richard C. Cook: USA:n Talous - Suunniteltu Romahtamaan

Tässä uusin artikkeli Cook-pajalta:

Richard C. Cook: The US Economy - Designed To Fail

But neither President Obama, nor his Democratic supporters or Republican antagonists, should feel badly about what is happening. This is because the system they have been given to work with was designed to fail. The U.S. was saddled long ago with a debt-based monetary system, whereby the only way money can be introduced into circulation is through bank lending.

It was the system that was instituted in 1913 when Congress gave away its constitutional power over money creation to the private banking industry by passing the Federal Reserve Act.

It was then that the catastrophe we are now facing became inevitable. It took nearly a century to get here but it finally happened.

Suomeksi voimme todeta Cookin muistuttavan kaikki siitä tosiasiasta että kenenkään amerikkalaisen puoluepoliitikon ei tulisi tuntea syyllisyyttä siitä mitä on tapahtumassa.

Tämä siksi että rahajärjestelmä joka amerikkalaisille annettiin oli suunniteltu romahtamaan.

USA varustettiin aikanaan tarkoituksellisesti tällä velkaperusteisellä rahajärjestelmällä missä kierrossa tarvittava raha yksinomaan syntyy velkaantumalla yksityiselle pankkijärjestelmälle.

Vuorenvarma alamäki alkoi vuonna 1913 kun kongressia huiputettiin hyväksymään Federal Reserve Act muutama päivä ennen joululomia. Tällä varmistettiin se - että nykyinen katastrofi ennen pitkää toteutuu. Tähän meni vajaa vuosisata, mutta se tapahtui vihdoin.

Toteasin että Suomen kohdalla tilanne on aivan sama - valtionvelkamme on alunperinkin tarkoitettu mahdottomaksi maksaa takaisin pankeille. Ja jos käy niin että velka hupenee liikaa kuten oli käydä 1989 kun valtionvelkaa oli enää vajaat 10 mrd euroa - huolestuneet riistopankit järjestävät asian: Suomelle "yllättävä" pankkikriisi - ja hups - velkaa on taas sopivan paljon.
Näin on ilmeisesti menetelty kaikkialla maailmalla. Jos joku uhkaa poiketa ruodusta - sitä maata rokotetaan agressiivisesti.
Talousdemokraattinen puolueen tarkoitus on herättää ihmisiä tajuamaan tätä - ja vastustamaan sitä. Nykyiset puolueet eivät tee mitään asialle, vaan tuntuvat valitettavasti olevan pankkiirien juoksupoikia.

Kuvittele uusi tilanne eduskunnassa - uusi kahtiajako "taloudellista vapautumista ajavat voimat vastaan nykyiset pankkiripuolueet.

Lue koko Cook-artikkeli

Lissabonin sopimus kieltää keskuspankkeja lainaamasta jäsenmaiden valtionhallinnoille

Päivitys: Robin de Ruiterin mukaan täältä löytyy kaikki Lissabonin-sopimuksen kohdat joista hän kirjassaaan esitti suorasukaisia tulkintoja: Euroopan Unionin virallinen lehti 2004 C 310

Katso myös tämä keskustelu eräästä Le Monde-artikkelista 26.10 2008, missä Ranskan entinen presidentti Valerie Giscard d´Estaing kerskailee sillä että oli onnistunut huijaamaan Ranskalaisia hyväksymään saman perustuslain minkä hylkäsivat kansanäänestyksessä. Parlamenttihan sen sittemmin hyväksyi - ei kansa:
However, besides that fact, in this case the bottom line is that this ratification goes against a democratically taken decision through a referendum. Nobody can pretend this treaty is "just" another treaty, totally different than what was voted on at the referendum. Even Giscard d'Estaing who supervised the draft of the original version of the EU constitution has emphatically stated that the Lisbon treaty is essentially EXACTLY THE SAME!!!

Worse, this ugly man even mocked the stupidity of the people, and their lack to understand these texts, writing about it in France's nr 1 newspaper "Le Monde"! One can't get more arrogant.
Jos luet ranskaa tai hollantia olisi vielä nämä linkit katsottavissa:

Näistä y.m. lähteistä jokainen voi itse varmistua siitä että kirjan teksti sivuilla 317-318 ei ole liioiteltu vaan vastaa Lissaboninsopimusta ja sen vähemmin tunnettuja liitteitä.

*

Päivitys: tässä linkki laajaan 51-sivuiseen pdf-tiedostoon missä tässä blogipostauksessa ilmenevät pitkälti uskomattomatkin väitteet voi tarkistaa: Ehdotus Europan Unionin Perusasiakirjaksi . Tämä aineisto on suomenkielinen ja päivätty 11.lokakuuta 2000.

*

Olen aiemmin kertonut Robin de Ruiterin kirjasta Worldwide Evil and Misery. Pääsin eilen sivulle 317, missä löytyy muutama poiminta siitä mitä (kaavailtuun) Euroopan Perustuslakisopimukseen sisältyy. Muistutan siitä että sekä Hollanti että Ranska aikanaan äänesti tätä silloista EU Perustuslakisopimusta vastaan. Mitä tapahtui? No, sopimuksen ostikko muutettiin Euroopan Perussopimukseksi - eli jätettiin sana perustuslaki pois otsikosta ja muutama kosmetologinen muutos tehtiin. Näin se siis edelleen on sama EU-perustuslaki mutta eri otsikolla.

No loput tiedetään - nyt se liikkuu nimellä Lissaboninsopimus . Suomen hallitus ja eduskunta on väitetysti hyväksynyt sen yksimielisesti (?) Irlanti, joka ainoana salli kansalaistensa äänestää asiasta - vastustaa sitä. Tshekki ja sinnikäs Vaclav Klaus ovat myös asettuneet poikkiteloin.

Asiaan.

Lissabonin sopimukseen kuuluu Ruiterin kirjan mukaan mm pykälä, joka kieltää jäsenmaiden hallituksia lainaamasta muualta kuin liikepankeilta. Katso kuva alla.




Eli Suomen nykyinen, Vanhasen keskusta-kokoomus-RKP-vihreät-hallitus on kenellekään ilmoittamatta omin luvin myynyt oikeutemme hallita valtion velkaantumista muilla keinoin kuin lainaamalla korkonkiskureilta.
"It is absurd to say our country can issue bonds and cannot issue currency. Both are promises to pay, but one fattens the usurer and the other helps the people."
-Thomas Edison
Vanhanen ja Katainen ovat tieten tahtoen suostuneet siihen että jäsenvaltio ei voi muuta kuin lainata rahaa liikepankeilta - ja maksattaa lyhennykset ja korkomenot kansalaisiaan verottamalla. (...eli näin mm eläkeikä korotetaan - ja valtion velkaantuminen johtaa vielä pidennettyyn työorjuuteen)
"This is a staggering thought. We are completely dependent on the commercial banks. Someone has to borrow every dollar we have in circulation, cash or credit. If the banks create ample synthetic money, we are prosperous; if not, we starve. We are absolutely without a permanent money system. When one gets a complete grasp of the picture, the tragic absurdity of our hopeless position is almost incredible, but there it is... It is so important that our present civilization may collapse unless it becomes widely understood and the defects remedied very soon."
-Robert Hemphill, Federal Reserve Bank of Atlanta
Olisiko ehkä aika tajuta millaista politiikkaa tämä nousussa oleva Kokoomus piilossa harjoittaa?

Olisiko aika tajuta ettei Kokoomus ja puheenjohtaja Jyrki Katainen ole lainkaan suomalaisten asialla - vaan liikepankkien.
En tietenkään sano etteikö Keskustakin olisi yhtä syyllinen mutta haluan erityisesti moittia juuri Kokoomusta siksi että sen linja tuntuu petoksellisemmalta - tuoden esiin nuoria hymysuupoliitikkoja, joilla kansalaisia saadaan kuvittelemaan että puolue on reipas ja hyvällä asialla.
Kannattaisi muistaa että Jyrki Katainen taisi olla kutsuttu viime Bilderbergkokoukseen Washingtoniin, kesäkuussa 2008.
Ja mitä Ruiterin kirjan kautta paljastunut perustuslain sisältö sanoo EU-kiihkoilijasta nimeltä Alexander Stubb? Stubb propagoi edelleen jatkuvasti siitä miten perustuslaki on niin tarpeen ja pelkästäään hyvä asia. Mutta niin Stubb onkin ollut Rothschildien oman korkeakoulun opetuksessa. London School of Economics, missä Stubb väittely EU- intergraatiosta, tiedetään Rothschildien aivopesulaitokseksi.
Katainen Bilderbergiläiskokouksen rahaeliitin ehdollistama ja Stubb Rothschildien. Ja näitä kahta petoksellista pukupäätä kansalaiset pitävät suosituimpina poliitikkoina...Niinistön jälkeen.
Suomella ei siis varmastikaan tule menemään kovin hyvin...

Korjatkaa jos olette eri mieltä - mutta minun vaatimaton mielipide on että tällaisen sopimuksen allekirjoittaminen- jonakin Suomen kansan edustajina on ollut rikollista ja petoksellista. Tästä tulisi olla seuraamuksia nyt - "kun kansa tietää".

Tässä loput kohdat joita Robin de Ruiter tuo julki kirjansa sivulla 317. Voiko tuota lukea ilman että se herättäisi vihamielisiä tunteita? Kerro sinä.























Muita poimintoja:

EU perustuslaki ottaa käyttöön kuolemanrangaistuksen mm mellakoinnin estämiseksi.
[Päivitys:Tämä on tulkinta joka nojautuu tähän: A. Unionin Perustuslain Määräyksiä Koskevat Julistukset; Julistus perusoikeuskirjan selityksistä artikla 2. 2. selityskohta 3.]

EU perustuslaki sallii poliisin ampua kohti mielenosoittajia tappaakseen.
[Päivitys: Tulkinta. Lähde sama kuin yllä 2.2. selitys 3]

EU perustuslaki sallii sen että pidätystä voi jatkaa yhdeksän kuukautta ilman että syyte kerrotaan tai että todisteita pidätettyä vastaan esitetään.

EU perustuslaki sallii lapsityövoiman käyttöä - ja pitää 13-vuotiaita työikäisinä.

EU perustuslaki kieltää sosiaaliavun ja voi pakottaa meitä jopa 65 tuntiseen työviikkoon.

EU perustuslaki peruuttaa vapauden ilmaista mielipiteitään ja tiedottaa näistä.

EU perustuslaki aiheuttaa epäsuorasti sen että se laskee minimipalkkoja.

jne ei voi olla kysymättä itseltään kuinkahan moni kansaedustaja on nähnyt EU-Perussopimuksen koko sisällön liitteineen? Veikkaan ettei yksikään.

Päivitys: Huomasin etten ollut laittanut toista tekstikuvaa mukaan.Tässä se on alla. Viimeinen kohta on aika karmiva. EU:n ministerikokous ja Komissio voi tämän mukaan siis puuttua yksittäisen jäsenvaltion sisäisiin asioihin - esim talouspoliittisiin, jos jäsenvaltion hallinto lähtee "luovien epäortodoksisten ratkaisujen tielle". Eu voi siis intervenoida millä tahansa alueella. Entä jos jäsenvaltion eduskunta tai kansanäänestys sanoisi että Suomi haluaa irti koko pelleilystä?
Olen nimittäin melko varma että lähestymme tilannetta missä yhä useampi meistä tajuaa että liittyminen Euroopan Unioniin oli virhe.



***

Lisäys 28.7 2009:

Pyysin Robin de Ruiter´ia antamaan lisäselvityksiä koska kommenteissa oli kriittisiä ääniä (tosin anonyymejä kuten aina..ja anonyymejä ei voi ottaa vakavissaan)

Tässä de Ruiterin vastine kokonaisuudessaan:

A)

Professor Schachtschneider pointed out that it [the European Union reform treaty, a.k.a. the Lisbon Treaty] also reintroduces the death penalty in Europe, which I think is very important, in light of the fact that, especially Italy was trying to abandon the death penalty through the United Nations, forever.

And this is not in the treaty, but in a footnote, because with the European Union reform treaty, we accept also the European Union Charter, which says that there is no death penalty, and then it also has a footnote, which says, “except in the case of war, riots, upheaval” – then the death penalty is possible.

Schachtschneider points to the fact that this is an outrage, because they put it in a footnote of a footnote, and you have to read it, really like a super-expert to find out!

B)


How the Lisbon treaty introduces the death penalty in the EU

A few months ago a certain Professor Schachtschneider pointed out that the Lisbon treay will introduce the death penalty in ALL the countries of the EU.

See: http://www.redicecreations.com/article.php?id=5932

Although this information was fairly well spread around on "alternative news" websites, nowhere online can you find an explanation of HOW exactly the Lisbon treaty does this, even when you will not find the term "death penalty" or anything akin to it, mentioned in the final consolidated version.

The fact is that when in the spring of 2005 I wrote 2 extensive articles about the EU "constitution" to help people make up their minds to vote against it, I already pointed out that the treaty would in actual fact introduce the death penalty.

As it was admitted by Giscard d'Estaing, the new Lisbon treaty is nothing else but the old EU constitution, put in a new package and with more tricks to make it impossible to (really) understand when reading through it.

Due to the incredible and deliberate confusion that is occurring over the Lisbon treaty, and due to it being so hard to track what its implications will really be, there are still many people who are dubious or totally ignorant about the fact that the death-penalty will indeed be (re-)introduced into the EU, in various forms.

For a long time it was pretty much impossible to check the text of the Lisbon Treaty, as it was not found online in any form until long after it was already ratified by many countries. This fact in itself shows to what extent this treaty and the whole procedure to get it ratified by all EU countries are un-democratic.

Nevertheless, in the mean time the full text of the "consolidated" version of the Lisbon treaty has been made available online. So if you're interested in verifying for yourself that the death-penalty will really be introduced in the entire EU, do this with the following steps:

First, find the text of the "Treaty on European Union" - Title I - article 6, as can be found at
http://www.lisbon-treaty.org/wcm/the-lisbon-treaty/treaty-on-european-union-and-comments/title-1-common-provisions/8-article-6.html
(also see
http://www.lisbon-treaty.org/wcm/sitemap/sitemap1.php for an overview of the structure of the Lisbon treaty)

or find it at:

http://eur-lex.europa.eu/LexUriServ/LexUriServ.do?uri=OJ:C:2008:115:0013:0045:EN:PDF
http://eur-lex.europa.eu/JOHtml.do?uri=OJ:C:2008:115:SOM:EN:HTML

http://www.consilium.europa.eu/uedocs/cmsUpload/st06655-re01.en08.pdf
(more languages & versions at
http://www.consilium.europa.eu/showPage.aspx?id=1296 )


Article 6 reads as follows (emphasis mine):

===

1. The Union recognises the rights, freedoms and principles set out in the Charter of Fundamental Rights of the European Union of 7 December 2000, as adapted at Strasbourg, on 12 December 2007, which shall have the same legal value as the Treaties.

The provisions of the Charter shall not extend in any way the competences of the Union as defined in the Treaties.

The rights, freedoms and principles in the Charter shall be interpreted in accordance with the general provisions in Title VII of the Charter governing its interpretation and application and with due regard to the explanations referred to in the Charter, that set out the sources of those provisions.

2. The Union shall accede to the European Convention for the Protection of Human Rights and Fundamental Freedoms. Such accession shall not affect the Union's competences as defined in the Treaties.

3. Fundamental rights, as guaranteed by the
European Convention for the Protection of Human Rights and Fundamental Freedoms and as they result from the constitutional traditions common to the Member States, shall constitute general principles of the Union's law.

===

Now please find this "Charter of Fundamental Rights of the European Union" at
http://www.europarl.europa.eu/charter/default_en.htm

On that page, you will find the basic text of the charter at
http://www.europarl.europa.eu/charter/pdf/text_en.pdf

But this is NOT the FULL text, as it should be understood!!

In fact, this text is what corresponds to part II of the text of the old European Constitution made under supervision of G. d'Estaing, but without the critical addendums (which makes ALL the difference, as you'll see).

The new text that corresponds to the addendum can be found at
http://www.europarl.europa.eu/charter/convent49_en.htm (at http://www.europarl.europa.eu/charter/pdf/04473_en.pdf ).
It's called: "EXPLANATIONS RELATING TO THE CHARTER OF FUNDAMENTAL RIGHTS OF THE EUROPEAN UNION".

In that text, we can now read the following:

On page 3 we find:

===

Article 2

Right to life

1. Everyone has the right to life.

2. No one shall be condemned to the death penalty, or executed.


===

The above text is the basic text that can also be found in the "Charter of Fundamental Rights". Sounds great, no?

But wait... Now turn to page 4, where we find the "explanation" of this article:

===

3. The provisions of Article 2 of the Charter correspond to those of the above Articles of the

ECHR and its Protocol. They have the same meaning and the same scope, in accordance

with Article 52(3) of the Charter. Therefore, the "negative" definitions appearing in the

ECHR must be regarded as also forming part of the Charter:

(a) Article 2(2) of the ECHR:

"Deprivation of life shall not be regarded as inflicted in contravention of this article

when it results from the use of force which is no more than absolutely necessary:

(a) in defence of any person from unlawful violence;

(b) in order to effect a lawful arrest or to prevent the escape of a person lawfully

detained;

(c) in action lawfully taken for the purpose of quelling a riot or insurrection."


(b) Article 2 of Protocol No 6 to the ECHR:

"A State may make provision in its law for the death penalty in respect of acts

committed in time of war or of imminent threat of war; such penalty shall be applied

only in the instances laid down in the law and in accordance with its provisions…"


===

The juridical implications of the part in bold are that under the Lisbon Treaty it will be considered "legal" to arbitrarily kill anyone deemed to be "unlawfully violent" (e.g. such as for destroying a field of Genetically Modified poisonous crops, or for throwing a brick through the window of a bank involved in the "financial crisis" scam? - what is the definition of "defending" a person and/or his goods? ), or when making "a lawful arrest" (e.g. for consuming or selling food supplements that are considered illegal, and resisting arrest?), and "for the purpose of quelling a riot or insurrection" (e.g. such as seen during the demonstrations in Genova in 2001, and those recently in London, when demonstrators were killed by the police?).

On top of that, it will be "legal" to arbitrarily (albeit "lawfully") condemn people to death "in respect of acts committed in time of war or of imminent threat of war". So this could mean detainees such as those held in Guantanamo Bay, whose arrest was in virtually all cases totally unfounded and unjustified, can now be condemned to death.

Note that in the text of the Convention, the concept of "death penalty" is only used in relation to "acts committed in time of war or of imminent threat of war", but the other examples are obviously just as much "death penalties", and they are even more ominous, arbitrary and contrary to what are supposed to be the values of civilised Western countries, making it possible to kill at random, with the sole excuse of maintaining "order".

There is an argument to be made for including the explicit right to kill someone when it's overwhelmingly evident (or to be understood) that the person is threating to kill one or more individuals. This is called acting in "self-defence" or in a situation that is "life-threatening", and there are already reasonable provisions for this in the laws of most EU countries. But these are precisely the terms that are so ominously absent from the texts that the Lisbon treaty refers to.

Also, it would of course be totally unthinkeable that an "ordinary citizen" would be allowed to kill a police or security officer, based on exactly the same vaguely defined terms of these texts (like the one described at 3 (a)(a), which could easily be imagined to apply in numerous cases). Something to consider in any assessement of how "fair" they are.

It's important to understand that the original version of these "Fundamental Rights" comes from the famous Geneva "Human Rights", as set up by Henri Dunant. However, through many amendments that have been added to it over time, little has been left of the original idea of human "rights", and it has been more and more replaced by a legal system that allows for what can be termed nothing less than brutal oppression.

As you can see, when reading the basic text of the Lisbon Treaty, nothing could lead one to suspect how easy it will make it to kill people arbitrarily (and do all sorts of extreme repression, as I've outlined in my original articles on the EU "constitution" of 2005). All it mentions is "Fundamental Rights", so all seems just fine. Even when you read the basic text of the "Fundamental Rights", everything still seems fine. Only when you get to the 3rd document with "Explanations" do things become clear! If the EU "constitution" of 2005 was said to be "impossible to read", the treaty of Lisbon has definitely topped that!!

What makes it even more confusing is that there are now many texts to be found online that are called "Lisbon Treaty" in one way or another, with "Chapters", "Titles", and "Articles" that can contain text that is very different than that of the consolidated version (see links above). You have to be VERY thorough to get to the real deal!!

Also note that when you look at the document with "explanations" of the "Fundamental Rights", at
http://www.europarl.europa.eu/charter/convent49_en.htm ( http://www.europarl.europa.eu/charter/pdf/04473_en.pdf ), it mentions on p. 1:

===

These explanations have been prepared at the instigation of the Praesidium.
They have no legal value and are simply intended to clarify the provisions of the Charter.

===

So when reading this, you are actually led to believe that the text of this "explanation" has no ultimate authority. But nothing could be further from the truth. Not only is it almost exactly the same text as what was found in the EU constitution, it has in the mean time been confirmed by the European Court of Human Rights, as a "convention".

You can find a more recent version from 2003, of what is called: "Convention for the Protection of Human Rights and Fundamental Freedoms as amended by Protocol No. 11", at
http://www.echr.coe.int/NR/rdonlyres/D5CC24A7-DC13-4318-B457-5C9014916D7A/0/EnglishAnglais.pdf

This is the version found at the official website of the European Court of Human Rights, at
http://www.echr.coe.int/echr/

The text of the "explanations" dates from 2000. However, the application in the EU constitution treaty and in the "convention" of 2003 clearly establishes it as having far-reaching authority.

Unless the Irish and the Chechs will succeed at NOT ratifying the Lisbon treaty, the EU is bound to enter many years of terrible repression and bitter conflicts. The way the death-penalty will have been re-introduced by stealth will merely be a precursor of it.

keskiviikko 25. helmikuuta 2009

USA: pankkien pääomittaminen epäonnistui

Se mistä Jyrki Katainen edelleen puhuu suurieleisesti - eli se väitetty "tarve pääomittaa pankkeja" epäonnistui totaalisesti Yhdysvalloissa. Ilmeisesti pankkeja ei voi pakottaa mihinkään sillä Yhdysvalloissa - The Banks Rule. (ja onhan Fed suurpankkien "etujärjestö" ja rahakartelli)
Pankit yksinkertaisesti panttaavat TARP-elvytysmiljardeja ja kongressissa todetaan että 350 mrd dollaria meni hukkaan pankkien taseisiin.
The first $350 billion was released on October 3, 2008, and Congress voted to approve the release of the second $350 billion on January 15, 2009. (TARP/wiki)
Pankit julkesivat jopa käyttää osan rahoista ostaakseen muita pienempiä pankkeja pois markkinoilta. Ja useimmat eivat anna tietoja siitä miten rahat on käytetty - tai jos niitä yleensä on käytetty mihinkään.

















Miksi kuvitellaan että se onnistuisi Suomessa - tai että pankkien pääomittaminen ensinnäkään on se tärkein asia? Ehkä kansalaisten pääomittaminen olisi parempi keino saada uudelleen vauhtia talouteen. Tässä tapauksessa rahat ennen pitkää kuitenkin päätyvät pankkeihin ja näin ne pääomittuvat automaattisesti.

Kannattaisi ottaa oppia Dennis Kucinichin puheesta - vaikka se onkin tammikuinen.

Ruotsin Sydsvenskassa oiva artikkeli

Niille blogin lukijoille, jotka hallitsevat edes auttavasti ruotsin kieltä - tässä yksi aikamme hienoja helmiä. Artikkeli alla, oli luettavissa Sydsvenskan-nimisessä aamulehdessä 17. marraskuuta 2008, otsikolla " Utan nytänkande kommer det att hända igen" - eli suomeksi suunnilleen:

"Kaikki tulee toistumaan ellei ratkausmalleja muuteta".

Artikkeli löytyi ekonomisk reform-sivustolta.

Lyhyesti sisällöstä

Jokainen pankkilaina on velkaa; pankit luovaa rahaa tyhjästä - tästä on päästävä; tämä valta ja etuoikeus otettava pois pankeilta - uuden rahan luominen ja hallinta 100% Ruotsin Riksbanken´ille. (vastaa meillä Suomen Pankkia)





























Huomautettakoon vielä että artikkelin allekirjoittajat yhteiskunnallisesti katsottuna edustavat melko laajaa skaala - eivätkä todellakaan ole mitään ääriliikkeiden edustajia. En tässä vaiheessa osaa sanoa onko artikkeli saanut vastakaikua elinkeinoelämästä tai pankeilta.